lenkkeily

Viikon kuulumisia

On vierähtänyt aika sitten viime postauksen. Tätä blogia pitää myös vähän säädellä kun nyt se ei näytä ihan oikealle. Viime maanantaina taas Alfie oli UMN:n pentukurssilla. Opettelimme maahan menoa. Illalla pojat pääsivät elämänsä ensimmäiselle hihnalenkille (koko matka hihnassa). Menimme kodin lähellä teillä kun oli jo pimeää ja pelto olisi ollut ihan mutainen. Keskiviikkona pojat kävivät […]

Viikon kuulumisia Read More »

Maanantai

  Töistä tullessa iski paha väsymys enkä saanut itsestäni irti, että olisin vienyt Eddien vikalle UMN:n pentutunnille. Ilmoitin, että jäämme pois. Pakottauduin kuitenkin koirien kanssa pellolle, jossa ne pääsivät juoksemaan ja purkamaan energiaa. Tämän jälkeen tein vielä Alfille hieman treeniä. Seuraamista hihnassa ja sitten vielä siiven kantamista. Ne menivät hyvin. Alfi höristeli tohkeissaan kun kehuin

Maanantai Read More »

Lenkkikaveri

Illalla lähtiessämme lenkille, yritti Niki ottaa pehmolelua lenkkille mukaan. Juoksi tohkeissaan pehmopupu suussa kun laitoin ulkovaatteita päälle. Arvatkaa hymyilyttikö tullainen n. 14-vuotiaan reipas meininki? Tuli niin hyvä mieli kun sillää riitti tuolla lailla positiivista energiaa. Ihmeellistä ottaen huomioon, että olin tänään koko päivän kotona (luulisi Nikin olleen läsnäolostani vähän väsyneen). Ensimmäistä kertaa Ellan lähdön jälkein

Lenkkikaveri Read More »

Nuuksiossa, partX

Eilen törmäsimme Nuuksion lenkillä 1½-vuotiaaseen tolleripoikaan. Tai lähinnä se ryntäsi Nikin luo ja oli ihastuksesta sekaisin. Ei totellut omistajaa, joka yritti pillillä kutsua luokse. Jäimme sitten hetkeksi juttelemaan. Nikille teki hyvää saada vähän seuraa. Jatkoimme matkaa ja jossain puolivälin jälkeen Niki oksensi. Pääsin pariksi sekunniksi samoihin fiiliksiin kuin pari kuukautta sitten. Ilmeisesti on asioita vielä

Nuuksiossa, partX Read More »

Matti Myöhänen

Olin miettinyt Ellan ilmoittamista Voittaja 2006 näyttelyyn ja muistelin, että viimeinen ilmoittautumispäivä olisi ollut perjanta 3.11.06.Perjantaina sitten töissä kävin katsomassa tietoja ja huomasin, että viim.ilm.pvm oli keskiviikkona 1.11. No, ei sitten ehditty ilmoittautumaan. Jos kiinnostusta olisi ollut enemmän, niin varmaankin olisin ajoissa ilmoittautunut. Hieman vain harmittaa, mutta todellakin hieman. Olin kuullut jostain, että tuo flattien

Matti Myöhänen Read More »

Maanantai

Home Office Day ja kävin tyttöjen kanssa Mylliksellä päivällä. Tänään olikin hieman leudompi ilma kuin eilen ja molemmat kävivät myös kunnolla uimassa. Aamulla tosin satoi lunta, mutta ei pysynyt kauan laskeutumisen jälkeen maassa. Kotona Niki hieman yksi, mutta nyt taas ollut ihan köhätön. Toivottavasti loppuisi kokonaan ja Niki pääsisi nauttimaan elämästään taas ilman yskää. Tosin

Maanantai Read More »

Lenkitys

Kävimme normaalin lenkin Mylliksellä. Koirat tosin eivät enää innokkaasti uineet. Enimmäkseen kahlasivat. Alkumatkasta tuli muutama lumihiutale, mutta todellakin muutama. Lenkitys meni hyvin. Niki ei yskinyt yhtään. Toisella uintipaikalla molemmat jo vähän kokeilivat uimistakin pikaisesti.Uinnin jälkeen katselinkin Nikiä vähän ajan kuluttua, että siinä se rintakarvat huurussa menee 🙂 Olin ottanut mukaan huovan ja pyyhkeen ja kiedoin

Lenkitys Read More »

Viime viikko

Pidin viime viikolla kolme kotikonttoripäivää ja päivällä reilun tunnin tauon (jatkoin sitten pitempään illalla töitä). Pääsin sitten tyttöjen kanssa käymään valoisaa Mylliksellä lenkillä. Nikikin hyppeli puiden yli lenkillä ja taas tytöt pääsivät ne perinteiset kolme kertaa uimaan lenkin aikana. Keskiviikkona olimme illalla lenkillä Oittaalla. Samana päivänä taisin huomata, että Niki on taas alkanut yskimään. Itse

Viime viikko Read More »

Scroll to Top