Maanantai

 Pojat pellolla

Töistä tullessa iski paha väsymys enkä saanut itsestäni irti, että olisin vienyt Eddien vikalle UMN:n pentutunnille. Ilmoitin, että jäämme pois.

Pakottauduin kuitenkin koirien kanssa pellolle, jossa ne pääsivät juoksemaan ja purkamaan energiaa.

Tämän jälkeen tein vielä Alfille hieman treeniä. Seuraamista hihnassa ja sitten vielä siiven kantamista. Ne menivät hyvin. Alfi höristeli tohkeissaan kun kehuin sitä.

Illemmalla alkoi kurkussa tuntumaan karheutta ja yöllä heräsin 3 kertaan kipeään kurkkuun. Että syy väsymykseen sitten löytyikin.

Tiistaina pojat saivat tyytyä vain omaan pihaansa.

Olen nyt sitten itsekin jäänyt koukkuun FaceBookkiin. En olisi uskonut. Tervetuloa sinne kaveriksi! Nimellä löytää. Loin sinne myös oman flattiryhmänkin, jonne saa liittyä (ilman flattiakin). Lisäksi FaceBookissa on myös applikaatio nimeltä ”DogBook”. Alfilla ja Eddiellä on jo flattikaverita siellä.

Satunnaisia poimintoja

Hanki hohtaa ja aurinko paistaa

[:fi]Eli aivan ihana päivä lenkille. Niinhän se alkoikin: 3 koiraa ja 3 vuohea sovussa lenkillä omistajan kanssa. Pistetäänpä pari ”ihqua” kuvaakin. Kävimme riistapisteelä, jonne navigaattorin

Lue lisää »
kannykuva

Alfie’s ears

[:fi]Alfien korvatulehduksen ensimmäinen kontrollikäynti oli 2 viikkoa toteamisesta. Silloin tiesin, että vielä ei ole kunnossa. Tänään kävimme toisessa kontrollissa. Vasen korva ok, oikeassa (joka alkujaankin

Lue lisää »

Viikonloppu

Ei mitään erikoista tilitettävää. Lauantaina ja sunnuntaina käytiin tunnin lenkillä Mylliksellä. Meikä dementiakäveli, eli oli sauvat mukana metsässäkin. Oli hyvä tukea jalkaa tarvittaessa niihin tuon

Lue lisää »
Scroll to Top