Viikon kuulumisia

On vierähtänyt aika sitten viime postauksen. Tätä blogia pitää myös vähän säädellä kun nyt se ei näytä ihan oikealle.

Viime maanantaina taas Alfie oli UMN:n pentukurssilla. Opettelimme maahan menoa. Illalla pojat pääsivät elämänsä ensimmäiselle hihnalenkille (koko matka hihnassa). Menimme kodin lähellä teillä kun oli jo pimeää ja pelto olisi ollut ihan mutainen.

Keskiviikkona pojat kävivät Järvenperän koirapuistossa! Olen asunut täällä reilu 10 vuotta ja nyt menin sinne ensimmäistä kertaa. Torstaina menin uudelleen. Pojat olivat siellä vain kaksisteen ja siellä sai juosta ja hepuloida kuivalla nurmikolla.

Torstaina oli Eddie vuoro käydä koulussa kun Omskakas Sari aloitti taas koulutukset.

Lauantaina pojat lenkkeilivät Mylliksellä Napin ja Timin kanssa + tietty Barbaran. Teimme tunnin lenkin ja Eddie hyppäsi taas yhdeltä kalliolta. Sitten se ontui lievästi toista takajalkaansa vähän aikaa. Pitää ilmeisesti alkaa valvomaan Eddietä enemmän lenkillä, koska sillä on taipumuksia tuohon kalliolta hyppelyyn.

Poikalauma Mylliksellä

Sunnuntaina pojat saivat liikuskella kotipiirissä.

Satunnaisia poimintoja

Uudet tiput
kanat

Uudet tiput

Tänään odotti yllätys. Toki tiesin odottaa, että jossain vaiheessa jotain näkyy kun kolme kanaa ovat hautonut. Uudet tiput esittäytyivät tänään ensimmäisen kerran Toivottavasti näistä uusista

Lue lisää »

Uudistetut kotisivut

Pojilla on nyt uudistetut kotisivut. Kiitos Annalle ja Raminille hienosta työstä. Jos itse haluat hienot ja toimivat kotisivut, niin otappa heihin yhteyttä! Myös blogisuunnittelussa. Meikäläisen

Lue lisää »

Painajaiset

Joku onneton on nähnyt dami painajaisia. Toivottavasti ei ollut liian rankka kokemus. Apua oli ainakin Googlen avulla etsitty ja päädytty sivuilleni. Pahoittelut, mutta täältä ei

Lue lisää »