Matti Myöhänen

Matti Myöhänen 1 Matti Myöhänen
Olin miettinyt Ellan ilmoittamista Voittaja 2006 näyttelyyn ja muistelin, että viimeinen ilmoittautumispäivä olisi ollut perjanta 3.11.06.
Perjantaina sitten töissä kävin katsomassa tietoja ja huomasin, että viim.ilm.pvm oli keskiviikkona 1.11. No, ei sitten ehditty ilmoittautumaan. Jos kiinnostusta olisi ollut enemmän, niin varmaankin olisin ajoissa ilmoittautunut. Hieman vain harmittaa, mutta todellakin hieman. Olin kuullut jostain, että tuo flattien tuomari tuolla pitäisi Almanza koirista ja Ella ei sitä tyyliä ole.
SJN:n näyttelyssä mietin, että ensi kerralla kyllä johonkin pienempään näyttelyyn. Eli missaamamme näyttely olisi ollut vieläkin isompi, joten siltä osin ihan ok ettei tule mentyä. Pitää tosiaan niitä pienempiä näyttelyitä katsella.
Katsoin SJN:n näyttelyn kuvia, joita yksi valokuvaaja oli meistä ottanut kamerallani: pitää todelllakin hio’a tuota esiintymistä.

Perjantai-illalla kävimme tyttöjen kanssa lähimaastossa lenkillä joskus 22 jälkeen. Lumi valaisee hyvin. Luntakin tuli hieman.

Nyt tänään lauantain kävimme taas Mylliksellä lenkillä ja taas tuli otettua ”vähän” kuvia, jotka laitoin albumiin kotisivuille.

Satunnaisia poimintoja

Päätös Kuluttajanriitalautakunnalta

Sain toissapäivänä kirjeen, joka sisälsi Kuluttajariitalautakunnan päätöksen Ellan hoidosta Yliopistollisessa Eläinsairaalassa marraskuussa 2006. Olen aikaisemmin blogissa kirjoittanut aiheesta mm. 4.12.06 sekä 8.2.07 Päätöksen Dnro 1176/36/2007

Lue lisää »

Terveisiä vuosien takaa

Pitkästä aikaa aukaisin esihistoriallisen kännykkäni, jotta sen avulla voisin testata erästä nykyisen puhelimeni toimintoa. Samalla tuli katsottua vanhan puhelimen sisältä ja sieltä löytyi arvokkaita kuvia.

Lue lisää »
Scroll to Top