Meistä

Sari

Kertomusta meistä

Sileäkarvaisia noutajia vuodesta 1988 alkaen.

Ensimmäinen flattini, Mira, tuli kesällä 1988. Sitä menoa on sitten riittänyt ihan kiitettävästi. Katunut en ole hetkeäkään.
Mira sai vuonna 1993 Englannista kaverin, flattitytön nimeltään Niki.

Mira eli pitkän elämän 14-vuotiaaksi vuoteen 2002.

Kesällä 2004 Englannista tuli toinen flattityttöni Ella Belsud kennelistä. Valitettavasti Ella eli vain reilun 2 vuoden ikään ja poistui marraskuussa 2006.

Meistä

Vuonna 2006 tuli kaksi flattiurosta: Eddie tuli Englannista ja Alfie Norjasta. Serkkupoikia keskenään; isoisänä kummallakin Belsud Brown Guiness. 

Joulukuussa 2009 kävin vielä hakemassa Minnie tytön Englannista. 

Vuonna 2012 kävin puolen vuoden koulutusohjaaja koulutuksen Rakkaissa Haukuissa.

Lokakuussa 2014 Eddie & Minnie saivat perheenlisäystä ja tästä jäi kotiin Hanie.

Helmikuussa 2018 tuli eteen suuri suru kun Alfie lähti viimeiselle matkalleen melkein 11-vuotiaana niin flatille tyypillisesti kasvaimesta johtuen (keuhkot).

Kesäkuun lopulla 2018 oli aika sanoa hyvästit Eddielle, joka saavutti flatille hienon iän 11 vuotta ja reilu 2 kuukautta. Eddiellä oli mahan kohdalta tunnusteltaessa jotain ylimääräistä.

Poikia tuli korvaamaan Mickie, jolle Alfie olisi ollut isosetä.

Koirien lisäksi minulla on kissoja, vuohia ja kanoja.

Tällä hetkellä on kaksi poikakissaa: Leevi ja Kalle. Aikaisemmat kissani Lotta ja Elmo poistuivat luotamme vuonna 2017.

Vuohien suhteen on myös nyt poikkeuksellisen tilanne kun niitä on vain kaksi. Täällä syntynyt Nuppu sekä hänen kaverinsa Aavi. Kummatkin syntyneet 2011. 
Elämäni vuohi, Lumikki, suuntasi ikuisille laitumille joulukuussa 2019 kun siltä löytyi nyrkin kokoinen kasvain. Tammikuussa 2019 lähti Aino turhan aikaisin. Hilla (Nupun äiti) lähti vuonna 2017.

Tällä hetkellä tilaa olisi yhdelle tai kahdelle vuohelle.

Vuohet ja koirat lenkkeilevät yhdessä metsässä. Samalla vuohet nauttivat myös terveellisistä metsän antimista.

Lisää meistä

DIGI

Aloitin bloggauksen koiristani heinäkuussa 2005 (n. 15 vuotta sitten). Juttuja koiraelämästä sekä muista kodin kaksijalkaisista maalla.

Perustin FB:ssä Flat coated Retrievers sivun, jossa on yli 13.000 tykkääjää. Siellä jaan koira-aiheisia artikkeleita sekä hömppäpostauksia, jotka ovat niitä suosituimpia. Postaus, jossa Alfie seisoo, taitaa olla suosituin ja se on kerännyt lähemmäs 90.000 näyttöä ja noin 700 jakoa.

Perustin myös flatcoats ryhmän, jossa on reilu 5.000 jäsentä. Siellä jäsenet aktiivisesti jakavat sisältöä kertoen kuvin omista koiristaan.

Koirillani on myös Twitter tili muutamalla hassulla seuraajalla. Blogipostaukseni ovat automatisoituja sinne sekä FB:n Flat coated Retrievers sivun päivitykset menevät myös automaattisesti Twitteriin.

Uudistus sivustolla Flatit
fiSuomi
en_GBEnglish (UK) fiSuomi