ulkoilu

Sunnuntai ulkoilua

Minnie & Eddie lähtivät tänään katsastamaan fasuja. Otin Eddien aluksi autosta mukaan ja kahlasimme hangessa pellon halki rannalle, missä yksi fasukka lensi puuhun.  Sitä siis etsimään. Aika nopeesti oli käytetty pyssymiehen, ohjaajan ja koiran energiavarastot kun reisiä myöten ryömimme hangessa. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että olispa ottanut molemmat koirat: toinen haussa kun toinen lepää. Jälkiviisautta […]

Sunnuntai ulkoilua Read More »

Tassut

Serkkuni, labbisimmeinen, suositteli jossain vaiheessa Relaxant’ia kertoen, että se mm. vähentää lumen paakkuuntumista tassuihin. Niinhän siinä purkin kyljessä sitten luki ja ostinkin pikkupurkin (150 ml) tuotetta. Laitoin ½-1h ennen lenkkiä tassuihin ja lähdimme lenkille. Alku vaikutti lupaavalta, mutta sitten alkoi tassujen lutkutus. Ehkä se sitä kuitenkin jonkin verran hillitsi, juuri tuon alkumatkan. Tänään päätin kokeilla

Tassut Read More »

Turismia ja treeniä

Kävin tänään turisteeraamassa flattikerhon ALO- ja AVO-kokeessa. Olin Nikin kanssa ALO-kokeissa joskus 1995-1997 välisenä aikana ja ne on siitä muuttuneet. Nikin jälkeen ei ole ollut tarvetta kokeista tietääkkään.  Taippareita on tässä viime vuodet tullut harrastettua ihan urakalla. Nyt sitten kävin katsomassa millaisia kokeet nykyään ovat ja kun näin lomakin on mennyt ihan kotona (tilushommia tehdessä),

Turismia ja treeniä Read More »

Pulikointi

On tältä kesältä sitten loppu omassa lammessa. Kolmea koiraa on vähän vaikeaa pitää siitä erossa, kun yhtä estää, toinen jo menee. Tällä hetkellä lammessa on uppopumppu pumppaamassa vettä pois. Tulipahan koiranhäkille käyttöä. . . Lammessa on jotain levää. Tein ympäristö.fi sivulla mainitun kotitestin ja siinä vesi pysyi vielä seuraavanakin päivänä samanlaisena kuin sitä ottaessa, mutta

Pulikointi Read More »

Hiihtämässä

Kävimme eilen talven ensimmäisellä hiihtoreissulla. Pojat olivat pari kertaa viime vuonna, mutta Minnille tämä oli uusi juttu. Vähänhän tuo lumi koirille oli höttöistä kun seurasivat skiidun jälkiä. Hyvää lihastreeniä. 5km: jälkeen Alfie innostui suksista: Hauska reissu oli. Kännykkä näytti 10km kun tulimme kotiin. Tekisi mieli mennä piakkoin uudelleen. Siitä hyvä kun tuolla voi rauhassa hiihdellä

Hiihtämässä Read More »

Ohi on!

Nimittäin Minnien juoksu. Se ensimmäinen. Tietty samaan saumaan osui koko viikon workshoppi töissä. Lähtö 7.45 ja paluu 18.30. Jetta & pojat kävivät maanantaina kun silloin piti olla se pisin päivä, mutta muutkin sitten venyivät jota kuinkin yhtä pitkiksi. Pakkasta oli niin perkeleesti (pahimmillaan -33.5C), että kun uupuneena pääsin kotiin, niin eipä sitä viitinyt eikä jaksanut

Ohi on! Read More »

Koirian lakto-ovo-vegetaarinen ruokavalio

Jos ei ole kaikki muumit laaksossa, niin sitten ei ole. Vihreässä langassa pohditaan mikä ruoka vegaanin lemmikille. Aiheesta voisi kirjoitaa enemmänkin, mutta olen nyt vain niin sanaton. Tai olisi sanottavaa, mutta parempi jättää nyt kirjoittamatta. Eiköhän postaus ”Vihreää ihmis-ja eläinrääkkäystä” kerro asian jo selvästi ja korrektisti. Vaikka tuskin ruokin koiriani täysin oikeaoppisesti, niin lihaa ja

Koirian lakto-ovo-vegetaarinen ruokavalio Read More »

Kokeen jälkeinen välinpitämättömyys

Lähimetsissä pidetään kokeita. Kokeen jälkeisinä parina päivänä keräsin melkoisen pinon paparirättejä talteen. Omilla koirilla kun on paha tapa pistellä joitain niistä poskeensa…. Tänään lenkillä taas sama juttu. Paperirättiä aivan törkeästi ympäri metsää. Eli taas ilmeisesti on pukannut alueella koetta. Kokeet perustuvat vapaaehtoiseen työhön ja arvostan sitä. Vahinkoja sattuu. Mutta näiden kahden kohdalla kyse ei ole

Kokeen jälkeinen välinpitämättömyys Read More »

Hanki hohtaa ja aurinko paistaa

[:fi]Eli aivan ihana päivä lenkille. Niinhän se alkoikin: 3 koiraa ja 3 vuohea sovussa lenkillä omistajan kanssa. Pistetäänpä pari ”ihqua” kuvaakin. Kävimme riistapisteelä, jonne navigaattorin mukaan on 800 metriä. Siellä olimme muutaman minuutin ja sitten oli tarkoitus suunnata takaisin. Lyhyt lenkki koska Minnie oli mukana. Pojat siinä kaivoivat porkkanoita taas esiin (kuten yleensäkin) ja en

Hanki hohtaa ja aurinko paistaa Read More »

Scroll to Top