Pulikointi

Aidan takana

On tältä kesältä sitten loppu omassa lammessa.

Kolmea koiraa on vähän vaikeaa pitää siitä erossa, kun yhtä estää, toinen jo menee. Tällä hetkellä lammessa on uppopumppu pumppaamassa vettä pois. Tulipahan koiranhäkille käyttöä.

Pumppu koiranhäkissä

.

.

Lammessa on jotain levää. Tein ympäristö.fi sivulla mainitun kotitestin ja siinä vesi pysyi vielä seuraavanakin päivänä samanlaisena kuin sitä ottaessa, mutta en uskalla ottaa riskejä. Vesi näyttää huononevan hetki hetkeltä.

Tavallaan oma mokakin. Kuvittelin siistiväni lampea kun otin siitä kasvillisuutta pois. Ne olisivatkin ilmeisesti putsanneet lampea.  Kun vettä ei ole paljoa satanut, niin lammen pinta on alempana kuin poistoputki, joten vesikään ei ole vähään aikaan vaihtunut.

Nyt ei ole oikein voinut koiriakaan pitää pihalla vapaana kun lampeen olisivat koko ajan menossa. Lammelle on koti ovelta matkaa n. 20 metriä.

LevääSeisonutta vettä

Satunnaisia poimintoja

Lakanat

Olen toista vuotta etsinyt runkopatjasängylleni ns. flatti ystävällisiä lakanoita. Lähinnä siis satiinisia helmalakanoita. Onpahan ollut savotta. Mistään ei ole tuntunut saavan sellaisia. Helsingin keskustan Stokkaa

Lue lisää »

Treeniä pukkaa

Taippareita varten pakastimesta loppui kaikki riista pupua lukuunottamatta. Nyt on tipua hankittu niin, että pursuaa yli: pakkasessa 15 varista ja 10 lokkia. Kävimme Tiinan (johon

Lue lisää »

Häkävaroitin

Suosittelen digitaalista häkävaroitinta kaikille teille, joilla on takka! Yhtenä yönä klo 3 häkävaroitin herätti kun olin laittanut pellit kiinni liian aikaisin. Palohälyyttimet olivat ihan hiljaa.

Lue lisää »
Scroll to Top