Sari

Eläimellistä menoa lapsesta asti. Kissoja ollut aina. Flatit tulivat kuvioihin vuonna 1988 ja vuohet 2009. Kanat muistaakseni tulivat 2011. Maalle muutin 2008 ja edelleen opetellaan mitä kaikkea mahtavaa maalla voi tehdä.

Maanantai touhut

Eilen oli joitain jenkkisukulaisia kylässä vanhempieni luona ja sinne kokoontui muitakin sukulaisia. Tästä syystä isäni ”sai” käydä iltapäivällä pissittämässä koirat, jotta pääsisin vanhemmilleni heti suoraan töistä. Onnistuinkin webcamin kautta töistä käsin bongaamaan isän kotonani. Siinä tuli sitten mieleen, että olin unohtanut ottaa kameran mukaani aamusta (kun tarkoitus oli siis mennä suoraan töistä vanhemmilleni). Sainkin sitten […]

Maanantai touhut Read More »

Näkymä

Tuli katseltua tätä blogia pitkästä aikaa IE:llä duunista. Asetukset on aika luovat……Firefoxilla on näkynyt järkevästi, mutta mitäpä IE:ltä nyt voisi odottaakkaan.Oikealla puolella pitäisi olla linkit ja viimeisimmät postaukset, mutta ne löytyykin vasta todella alhaalta. Pitääkin heti asentaa Firefox duunikoneelle.Nyt asetettu ja näkymä taas pelittää 🙂 Taistele Spammia Vastaan! Klikkaa tätä!

Näkymä Read More »

Uintia

Lauantaina sain koottua itseni ja vein tytöt Myllikselle. Sitä ennen Ella leikki naapurin pojan 5 kk vanhan terrierin kanssa tuossa pihalla. Hyvä kun sai purkaa tarmoansa. Uimme kauemmin kuin oli tarkoitus, mutta ei mitenkään kauan kuitenkaan. Tarkoitus kun oli illalla lähteä viihteelle koirien ulkoiluttamisen jälkeen. Ella veti hyvin järvellä kun sillä on kohde, jota kohti

Uintia Read More »

Kontrollikäynti

Ellalla oli tänään aika pieneläinklinikalla kontrollikäynnillä. Eipä siinä mitään ihmeellistä ollut: kuunneltiin sydäntä, mitattiin lämpö (38.4), katsottiin suuhun ja korviin etc. Tärkeintä oli verikoe, jonka tulokset saadaan viikossa. Siinä mitataan fenobarbitaalipitoisuus, jonka tuloksella päätään jatkolääkitys.Samalla Ellalle annettiin uusi rabies rokotus, jokohan sillä olisi jo suoja koko loppuelämäksi vaikka 2 vuodeksi suoja merkittiinkin….?Olin eilen putsannut molempien

Kontrollikäynti Read More »

Mutakylpy

Olin taas tyttöjen kanssa Mylliksellä uimassa aamusta. On taas niin kuuma ettei tiedä missä olisi ja miten päin. Eli pakko mennä veden äärelle. Ellan kanssa uitiin jonkin verran rannan läheisyydessä Nikin ollessa rantaheinikossa keppiä puremassa. Kun lähdimme kotiin ja nostin Nikin autoon (13v, ei enää sponlyloosa-selällä hyppää sisälle, tosin ulos tulee hyvin), niin huomasin että

Mutakylpy Read More »

Antidoping

Kävimme taas tyttöjen kanssa uimassa; tänään sekä aamulla että illalla. Kyllä pukkaa hellettä ihan liikaakin. Tässä illalla tuli mieleen, että olin suunnitellut pitäväni ”välivuoden” Ellan kanssa, eli että en menisi tänä vuonna taippareihin vaan vasta ensi vuonna. Ilmeisesti se ei sitten onnistukkaan Kennelliiton uuden antidoping käytännön takia! Periaatteessa jos/kun Ella on oireeton ja hyvinvoiva, niin

Antidoping Read More »

Torstai touhut

Käytiin tyttöjen kanssa tänäänkin uimassa. Kiva kun Mylliksellä ei nyt ole paljon porukkaa; ilmeisesti monet ovat kunnolla kesälomalla. Uitiin eilistä enemmän ja Ella veti minua vedessä. Päästiin taas vanhoihin kuvioihin vaikka toki Ellaa tuleekin valvottua silmä tarkkana koko ajan. Siksi en jäänyt kovin pitkäksi aikaa vaan pienin askelin siirrymme normaali elämään. Sain Ellalle tilattua ajan

Torstai touhut Read More »

Uintikeikka

Kävimme tänään ensimmäistä kertaa uimassa sitten Ellan kohtausten. Eipä ollut mitään ongelmaa tässäkään. En kuitenkaan uskaltanut olla pitkään vaan uimme jonkin aikaa ja sitten lähdimme pois. Ella sai matkalla hepulin ja ryntäili paikasta toiseen.Autolla heitin Ellalle dummyn metsään ja Ella sinkaisi sen perään. Ei sitten suostunut tulemaan sen kanssa takaisin vaan seisoi dummy suussa metsässä

Uintikeikka Read More »

Windsorin näyttely

Olipahan savotta. Lähdimme Kikan kanssa lauantai iltana kohti Tamperetta ja sieltä Standstedin kentälle. Yövyimme kentällä, koska tuloaika oli niin myöhäinen. Eipä tullut nukuttua kun joku kamoissa oleva veijari piti meteliä koko yön ja toisti itseään.Aamulla otimme 5.30 junan keskustan tuntumille ja jatkoimme metrolla Waterloon asemalle, josta otimme junan Windsoriin. Olimme perillä vasta reilu klo 10

Windsorin näyttely Read More »

Scroll to Top