Kontrollikäynti

Kontrollikäynti 1 KontrollikäyntiEllalla oli tänään aika pieneläinklinikalla kontrollikäynnillä.

Eipä siinä mitään ihmeellistä ollut: kuunneltiin sydäntä, mitattiin lämpö (38.4), katsottiin suuhun ja korviin etc. Tärkeintä oli verikoe, jonka tulokset saadaan viikossa. Siinä mitataan fenobarbitaalipitoisuus, jonka tuloksella päätään jatkolääkitys.
Samalla Ellalle annettiin uusi rabies rokotus, jokohan sillä olisi jo suoja koko loppuelämäksi vaikka 2 vuodeksi suoja merkittiinkin….?
Olin eilen putsannut molempien koirien korvat Epi-Otic liuoksella ja nyt tuolla huomattiin, että korvalehdet olivat ihan punaiset! Hyvä ajoitus kerrankin 🙂 Ella sai hoidoksi Canofitea. Pitääkin vähän tarkkailla josko Epi-Otic aiheuttaa ärsytystä, oli se prkl sen verran kallista (yli 15 euroa) 125ml pullo.

Tällä viikolla ollaan käyty tyttöjen kanssa uimassa. Sunnuntaina Merja tuli kolmen koiransa kanssa mukaan ja tuolla reissulla polulla oli käärme. Onneksi mitään ei käynyt. Kyseessä ei ilmeisesti ollu kyy vaan rantakäärme (joka ei ole myrkyllinen kuulemma).
Torstain ja perjantain olen ollut laiska enkä ole jaksanut käydä missään. Pitäisi ryhdistäytyä. Aloitin uudessa työssä maanantaina ja vaikka tavallaan on leppoisaa, niin ilmeisesti tulee kuitenkin uutta asiaa siihen tahtiin, että päikkärit töiden jälkeen on ollut must. Onneksi huomenna on lauantai ja voin keskittyä vain koiriin ja heidän hyvinvointiinsa joko lenkityksen tai uinnin (tai molempien ) muodossa.

Ai niin… laiton Englantiin yhdelle kasvattajalle mailia josko olisi pentuja tulossa. UK:ssa tuo spostin lukeminen vain ei ole yhtä aktiivista kuin Suomessa, joten katsellaan koska tulee vastaus. Ehkä pitää soittaa, mutta sitten taidan ehkä kuitenkin soittaa suoraan pentuvälittäjälle.

Avasin muuten uuden blogin kun ajattelin vähän testailla templateja (ja testailu jatkuu). Jotenkin alkoi jo kyllästyttää tämä ulkoasu, mutta eipä parempaa ole vielä löytynyt. Tähän flatti-blogiin en uskaltanut koskea testaillakseni, joten siksi uusi kummallinen blogi. Toisaalta kun nykyisin ei tule liikuttua siihen tahtiin kuin pari vuotta sitten (esim. rullaluistelu 118 km / päivä), niin mikä ettei jos vaikka motivoituisi lisäämään taas liikuntaa. Toisaalta liika on aina liikaa. Tässä yksi söpö template 🙂

Satunnaisia poimintoja

Puutarhuri

Eddie on auttanut puutarhassa viikonlopun aikana. Koko nurmikko on mylläksen alla ja Eddie on pitänyt seuraa ja vähän auttanut ylimääräisten juurten kanssa (minä revin juuret

Lue lisää »

Nikin lenkitys (testibloggaus)

Eilen oltiin lenkillä ja Niki ei sittenkään jaksa kunnolla tunnin lenkkejä. Loppumatkasta alkoi olemaan takajaloista voimat pois. Tuli siinä mieleen, etteihän me olla käyty kunnolla

Lue lisää »
Scroll to Top