Maanantai touhut

Eilen oli joitain jenkkisukulaisia kylässä vanhempieni luona ja sinne kokoontui muitakin sukulaisia. Tästä syystä isäni ”sai” käydä iltapäivällä pissittämässä koirat, jotta pääsisin vanhemmilleni heti suoraan töistä.
Onnistuinkin webcamin kautta töistä käsin bongaamaan isän kotonani. Siinä tuli sitten mieleen, että olin unohtanut ottaa kameran mukaani aamusta (kun tarkoitus oli siis mennä suoraan töistä vanhemmilleni). Sainkin sitten siinä kommentoitua isälleni kotiin, että ottaa kameran mukaan. Kun isukki teki lähtöä pois, niin satuin näkemään senkin ja huomasin, ettei kamera ollut mukana. Sitten soitto kännykkään ja isukki kävi hakemassa kameran. Töissä uudet kolleegat katselivat tapahtumaa huvittuneena vierestä.

Näytin myös jenkeille tuota systeemiä vanhemmiltani käsin ja he olivat ihan huuli pyöreänä vaikka he, joille näytin, olivat luokkaa 20-30 vuotiaita.

Illalla oli onneksi kelit viilentyneet, joten tein pienen lenkin Mylliksellä ennen kuin menimme uimaan. Ella juosta touhotti ihan kunnolla: voi sitä elämän riemua kun taas pääsi metsän kaahaamaan niin paljon kuin pikku kropasta irtosi ja sitten vesileikit päälle.

Satunnaisia poimintoja

Treeniliivit

Englannista tilaamani treeniliivit saapuivat jonkin aikaa sitten. Laatu on hyvä ja takapussukan molemmilla puolilla vetoketjut (sopii sekä vasen- että oikeakätisille). Noihin sivutaskuihin ei ihan heti

Lue lisää »

Vehkeet vex

Lotta ja Elmo kissat menevät ensi tiistaina steriloitavaksi. Lotta jo viime viikonloppuna otti tuntuma narkoosifiiliksiin liimapurkin äärellä 😉 Lotta ja liimapullo 😉 Elmo

Lue lisää »
Pennut 7. viikko - sileäkarvainen noutaja
leikki

Pennut: 7. viikko

Viikko taas taputeltu ja aika lentää siivillä.  Tällä viikolla on ollut tapahtumarikasta. Se aika kun vain syötiin ja nukuttiin on kaukana takana. Jos nyt muutamaa

Lue lisää »
Scroll to Top