kannykuva

Otsonointi

Joskus on tullut mietittyä miten erilaisia hajuja saisi pois parhaiten. Monia on kokeiltu, mm. eläinkaupasta saatavia suihkeita, tuoksukynttilöitä, etikaa, ruokasoodaa, ym ym. Hetkeksi voi auttaa, mutta tilanne palaa melko pian. Tänä kesänä toteutin pitkäaikaisen suunnitelman otsonoinnista. Otin laitteen vuokralle 2pv + 1pv (ekalla kerralla laite oli itsestään sammunut jossain vaiheessa. Vihdin vilkkusähkön aiheuttamaa?). Sen ajan

Otsonointi Read More »

Vieraita

Pihalle pöllähti kolme (3) kutsumatonta vierasta. Vieläpä varsin ei-haluttuja sellaisia. Nimittäin maremmat. Samaiset, joista 2 kävi Minnien päälle 2 vuotta sitten. Vaati 3 eläinlääkärikäyntiä sekä rikosilmoituksen kun niiden omistajat myöhemmit kieltäytyivät maksamasta hyökkäyksestä aiheutuneita kuluja. Lopulta reilu 4kk myöhemmin sain ne kyllä perintätoimiston kautta. Ko. aika sisälsi paljon asioita, joita on hyvin ikävä muistella. No,

Vieraita Read More »

Vierailu

Aika menee nopeasti, joten tässä vähän jälkikäteen ”matkakertomusta” vierailusta Suomeen. Tiistaina Tony saapui Suomeen ja päivän ohjelmassa koiran lenkitystä. Jos nyt oikein muistan, niin ilman vuohia 🙂 Olen 2012 episodin jälkeen tehnyt metsään omia polkuja, jotta uutta vastaavaa tilannetta ei enää tapahtuisi. Sinänsä vaikeampi kulkuisempaa kuin tuolla metsässä hiekkatiet, mutta ei voi auttaa. Tony oli

Vierailu Read More »

Kevät

Tärkeimmät uutiset ensimmäiseksi: His Royal Highness on tulossa Suomen visiitille tiistaina 29.4 sunnuntaille 4.5 saakka. Edellinen kerta jäi tulivuoren vuoksi väliin, joten 2009 kesällä käynyt täällä viimeksi. Näkee koirat aikuisina. Tony on valinnut sekä Eddien että Minnien. Vain Alfie pääsi syynin ohi kun tuli Norjasta. Koira-aiheista(kin) ohjelmaa olisi hyvä järjestää vieraalle vaikka noin pääsääntöisesti ajattelinkin

Kevät Read More »

Kili

Nuppu kävi pikaisella visiitillä Sysmässä maanantaina 27.1. Kesäkuun lopulla olisi kilistely jos kaikki meni ok. Aluksi yritimme nuorta, 1v ikäistä valkoista nupoa. Se oli kova suukottelemaan, mutta läheisempää kontaktia ei syntynyt kun Nuppu nousi takajaloilleen ja pukitteli. Sitten paikalle tuotiin kokenut Väinö, jota Nuppu ei yrittänytkään pukitella kun herralta löytyi sen verran aukrotiteettiä. Kaikista astutetuista

Kili Read More »

Vuodenvaihde

Taas on ollut taukoa kirjoittelussa. Päivitykset hoituu niin helposti fb:ssä. Joulukuussa kesällä kuoriutuneet untuvikot osoittautuivat molemmat kukoiksi, joten ne päätyivät autuaammille kiekumismaille. Alkoivat jo osoittaa polkemisenmerkkejä, joten sukurutsan välttämiseksi kukoista piti luopua. Kyllähän se kirpaisi kun niitä oli nähnyt päivittäin kuoriutumisen jälkeen. Samalla opin/näytettiin miten lintu nyljetään. Tammikuun alussa Minnie aloitti 4. juoksunsa. Kaksi ensimmäistä

Vuodenvaihde Read More »

Luomua

Nyt on taas koirille vähäksi aikaa aitoa ruokaa. Vähän alkaa olla vaikeaa löytää enää koirille sekä ihmisille kaupasta GMO (geenimanipuloitu) -vapaata ruokaa. Oheinen taulukko kertokoon karua totuutta, vaikka eipä sekään taida suomalaisia herättää Ruususen unesta. Ainut mikä saa massoittain Kansalaisaloitetta kirjoittamaan on kahden rakastuneen ihmisen välisen liiton virallistaminen. Rakkaus on hieno asia, mutta itse henkilökohtaisesti

Luomua Read More »

Scroll to Top