Kevät

Tärkeimmät uutiset ensimmäiseksi:

His Royal Highness on tulossa Suomen visiitille tiistaina 29.4 sunnuntaille 4.5 saakka. Edellinen kerta jäi tulivuoren vuoksi väliin, joten 2009 kesällä käynyt täällä viimeksi. Näkee koirat aikuisina. Tony on valinnut sekä Eddien että Minnien. Vain Alfie pääsi syynin ohi kun tuli Norjasta. Koira-aiheista(kin) ohjelmaa olisi hyvä järjestää vieraalle vaikka noin pääsääntöisesti ajattelinkin käyttää ihan tila-orjana (estate slave). Maalla kun tekeminen ei lopu. Laita viestiä jos haluat tavata.

20092009 (2)

Noin muuten vähän harvakseltaan tullut päivitetty blogiin tapahtumia kun menee facebookiin niin helposti.

Minnie käy maanantaisin Lohjalla treeneissä ja ihan kivasti on mennyt. Viimeksi hakuruudusta tuli nätisti 4-5 varista ja kaksi pupun pupua tuli kahdelta jäljeltä perille. Maltti olisi valttia, mutta sitä meidän molempien pitää treenata.

Eddiestä on tullut iso mies ja 7-vuotta tuli täyteen. Seuraavaksi on vuorossa Alfie, jonka 7v päiviä vietetään 19.5.

Tammikuussa hankittu kukko on oppinut kiekumaan. Vielä olisi ajoituksen kanssa hiomista kun saattaa tulla mihin aikaan vain päivästä. Yksi kanakin on menetetty. Keksivät aukon aitauksesta ja tulivat ulos ja Alfie sitten halusi kantaa yhtä (jonka sai kiinni). Kanalle se oli liian suuri järkytys ja vaikka kysessä olin Alfien intohimoinen ”haluan kantaa lintua pehmeästi” tyyli, niin kanalle se oli liikaa. Sain sen vietyä takaisin kanalaan, mutta se kuoli siellä hetken päässä. Sydän petti. Nyt ainakin tiedän mitä tapahtui kukolle viime kesänä. Alfie vain halusi kantaa. Tällä hetkellä jäljellä 2 kanaa ja yksi kukko. Yritän saada lisää kanoja, jotta koirille riittää 3 munaa per päivä.

Nuppu vuohesta en osaa (vielä) sanoa onko kantava, mutta kesäkuun lopulla olisi laskettu aika. Vuohet ovat käyneet melkein päivittäin koirien kanssa lenkillä metsässä kun saavat samalla vihreää massuunsa.

Elmo & Lotta -kissat voivat hyvin ja ovat paljon ulkona. Toivottavasti töissä. Elmo hienosti löytyikin vuohen ruokapaikasta, jossa olen joskus ihan käsikosketuksessa ollut hiiren kanssa (oli kaurasäkissä).

Kävin viikolla kaverin kautta Facebook kurssilla ja siellä tuli harjoituksena tehtyä omalle laumalle oma Facebook sivu. Se löytyy täältä. Nämä blogin postaukset tulevat myös sinne näkyviin.

Maalaiselämää

Satunnaisia poimintoja

Tuhkat

Sain juuri kuulla, että Ellan tuhkat ovat tulleet. Menen ensi viikolla hakemaan ne Aistista. Tuntuu niin käsittämättömälle, että siinä on mitä Ellasta on enää jäljellä

Lue lisää »

Ellan tietoja

On tässä blogissa se hyvä puoli, että täältä sain Ellan juoksut ylös. Olin unohtanut merkitä ne Ellan terveyskorttiin. Piti selvittää koska voisi sitä lonkkakuvausta alkaa

Lue lisää »