kanat

Peto vei kanoja

Peto on irti

Peto on irti: Alkaa selvitä kukkojen katoaminen, sillä nyt oli kanalass oli mekkoinen sulkasato. Osa kanoista ja tipuista ei taida tulla tulla enää takaisin.

Uudet tiput

Uudet tiput

Tänään odotti yllätys. Toki tiesin odottaa, että jossain vaiheessa jotain näkyy kun kolme kanaa ovat hautonut. Uudet tiput esittäytyivät tänään ensimmäisen kerran Toivottavasti näistä uusista tipuista (jotka kaikki eivät videolle näy) mahdollisimman moni on kana, jotta tulee hyviä ja maukkaita kananmunia jatkossakin. Kananmunia Koirille olen pyrkinyt antamaan kananmunia melkein joka päivä. Se tuli raaka-ruokaohjeisiin aikoinaan …

Uudet tiput Lue lisää »

Kevät

Tärkeimmät uutiset ensimmäiseksi: His Royal Highness on tulossa Suomen visiitille tiistaina 29.4 sunnuntaille 4.5 saakka. Edellinen kerta jäi tulivuoren vuoksi väliin, joten 2009 kesällä käynyt täällä viimeksi. Näkee koirat aikuisina. Tony on valinnut sekä Eddien että Minnien. Vain Alfie pääsi syynin ohi kun tuli Norjasta. Koira-aiheista(kin) ohjelmaa olisi hyvä järjestää vieraalle vaikka noin pääsääntöisesti ajattelinkin …

Kevät Lue lisää »

Vuodenvaihde

Taas on ollut taukoa kirjoittelussa. Päivitykset hoituu niin helposti fb:ssä. Joulukuussa kesällä kuoriutuneet untuvikot osoittautuivat molemmat kukoiksi, joten ne päätyivät autuaammille kiekumismaille. Alkoivat jo osoittaa polkemisenmerkkejä, joten sukurutsan välttämiseksi kukoista piti luopua. Kyllähän se kirpaisi kun niitä oli nähnyt päivittäin kuoriutumisen jälkeen. Samalla opin/näytettiin miten lintu nyljetään. Tammikuun alussa Minnie aloitti 4. juoksunsa. Kaksi ensimmäistä …

Vuodenvaihde Lue lisää »