Peto on irti

Peto on irti: Alkaa selvitä kukkojen katoaminen, sillä nyt oli kanalass oli mekkoinen sulkasato. Osa kanoista ja tipuista ei taida tulla tulla enää takaisin.

Kukot hävisivät aikaisemmin ja perjantaina näin yhden kanan liittymän kohdalla makaamassa maassa.

Sen oli todennäköisesti kanahaukka tappanut, koska vain osa kanasta otettu ravinnoksi. Tuolla liittymän kohdalla ei ole CD-levyjä tai joulukoristeita kiilumassa eli pelottamassa kanahaukkoja.

Peto

Suurempi suru odotti sunnuntaina kun menin kanalaan. Se oli täynnä höyheniä. Kanoja ei näkynyt missään aluksi. Vain kukko ja ymmärsin sen olevan järkyttynyt.

Lopulta löytyi kolme kanaa ja yksi tipu. Siellä se tipu etsi äitiään epätoivoisena.

Yritin itsekin etsiä useampaan otteeseen, mutta kanat ovat eteviä piilottelemaan.

Yksi lisää poikasia on jälkikäteen löytynyt ja yksi kana lisää.

Kadonneet

Poikasia vielä kadoksissa 8 ja kanoja 4.

Olisko kettu käynyt kanalassa? Todennäköisesti on, mutta ei silti 4 kanaa kokonaan häviä sen mukaan. Olisi jäänyt johonkin tapettuna.

Katsotaan vieläkö löytyy lisää pelastuneita kunhan toipuvat järkytyksestä.

Lisäaita ja loukku on nyt kaivettu esiin.

Harmittaa ihan kunnolla ja surullisena olen. En tällaista kohtaloa kanoille + tipuille olisi halunnut. Ollut niin turvallista tähän asti niillä olla pihalla.

Pitäisiköhän nukkua pihalla yö ja kuulostella….?

 

Satunnaisia poimintoja

GPS

Digitodayssa oli tänään juttua lasten paikantamisesta. Tuli mieleen, että kun koirien paikantaminen (tai koira-GPS) on niin julmetun kallista, että josko tästä saisi siihen apuja. Sama

Lue lisää »

Pössyttelyä

Minnien juoksu on saanut suuria tunteita aikaan. Siispä hankin DAPin rauhoittamaan tilannetta. Vaikuttaa sille, että noiden feromonin pössyttely tosiaankin auttaisi. Pojat ovat sen jälkeen olleet

Lue lisää »

Vuodenvaihde

Taas on ollut taukoa kirjoittelussa. Päivitykset hoituu niin helposti fb:ssä. Joulukuussa kesällä kuoriutuneet untuvikot osoittautuivat molemmat kukoiksi, joten ne päätyivät autuaammille kiekumismaille. Alkoivat jo osoittaa

Lue lisää »
Scroll to Top