Sari

Eläimellistä menoa lapsesta asti. Kissoja ollut aina. Flatit tulivat kuvioihin vuonna 1988 ja vuohet 2009. Kanat muistaakseni tulivat 2011. Maalle muutin 2008 ja edelleen opetellaan mitä kaikkea mahtavaa maalla voi tehdä.

Treeniä

Kävin torstaina hakemassa Bodomilta 2 lokkia ja 2 varista. Menin samalla reissulla Ellan kanssa niillä treenaamaan vaikka riistat olivat jäisiä. Ella ei riistoista ollut niin kiinnostunut kuin jonkin aikaa sitten.Perjantaina treenasimme uudemman kerran ja nyt oli Niki myös mukana. Vein linnut hakuruutuun ja yhden dummynkin. Yllätys yllätys: Ella toi dummyn. Hän kyllä kävi riistojen luona,

Treeniä Read More »

Sitä samaa

Mitäpä tässä voisi sunnuntain jäljiltä kirjoittaa? Elämä on sujunut samaan malliin koirien kanssa: lenkkeilyä ja uintia. Ainoa asia mistä nyt ehkä voisi mainita, että viikonlopun jälkeen olen huomannut useamman migreenitablettini hävinneen…. Epäilykset kohdistuvat yhteen mustaan vilkkaaseen otukseen. Jospa sen oireilu tosiaankin johtui tuosta. Tiedä häntä, mutta selvittää se pitää. Heidi UK:sta on valmiina auton kanssa

Sitä samaa Read More »

Sunnuntai

Kävin katsomassa Merjan pentuja (9 kpl ja 3,5 vk:n tienoilla) sekä Pipsaa (13 viikkoa).Pennut olivat tietty tosi suloisia ja Pipsa hauska tyttö.Olinkin sen jo nähnyt ensimmäisen kerran 2 viikkoa sitten kun näytin Merjalla Mylliksen rannan, josta on hyvä uittaa myös pentuja (Ellakin ui siellä 8 viikkoisena). Pipsa tuolloin hyppäsin veteen muutamia kertoja isompien perässä ja

Sunnuntai Read More »

Burana 800

Yllätin Ellan Burana 800 suussa. En tiedä mistä hän oli sen saanut. Ilmeisesti päässyt jotenkin jollekin laukulle ja löytänyt sen. Siitä tuli mieleen, että kun minulla myös on yksittäispakattuja migreenilääkkeitä, niin kerran huomasin sellaisen hieman jyrsityn version yksittäispakatusta. Siitä tuli mieleen 10 vuotta sitten tapahtunut episodi: Mira oli ”varastanut” ksylitol purkkaa ja alkoi kouristelemaan. Kouristelut

Burana 800 Read More »

Ulkoilusta

Tänään satoi, mutta sain hyvin raahauduttua Myllikselle lenkille. Aluksi teimme tunnin lenkin ja sitten uimaan. Juuri kun pääsimme uimapaikalle, kuului ukkosen äännähtelyä. Ajattelin silti mennä uimaan. Koirat olivatkin jo yhdessä vaiheessa ehtineet käymäänkin järvessä. Aika nopeasti on vesi kylmennyt; ei enään ollut yhtä lämmintä kuin jonkin aikaa sitten. Ihan piti henkeä haukkoa. Onneksi Ella veti

Ulkoilusta Read More »

Taipparia pukkaa

Ilmoitin Ellan tänään taippareihin, jotka ovat ensi kuussa. Nyt on kolme viikkoa aikaa ennen niitä. Onneksi Ella juuri tällä viikolla Mylliksellä osoitti niin suurta kiinnostusta kaislikosta löytynyttä lintua kohtaan. Olishan se kiva saada taipparit suoritettua. Ensi vuonna kun on ne doping säännöt. Tosin jos Ella on ½ vuotta oireettomana, niin lääkitystä voidaan harkita lopetettavaksi. Silloinhan

Taipparia pukkaa Read More »

Vastaus

Sain jo eilen illalla vastauksen päivällä lähetettyyn kysymykseen pennusta 🙂 Ohessa mailin ”loppuhuipennusta”:”please get in contact again in about four weeks time and by then we should be sure that our bitch is in whelp and if she is we would be delighted to take your details for a future puppy”. Eli hyvältä näyttää. Tosin

Vastaus Read More »

Koiranmetsästystä

Vannomatta paras: laitoin nyt kuitenkin uuden kyselyn toiselle kasvattajalle UK:hon mailitse pennusta. Hirmusti kyllä tekisi mieli ottaa koira Marylta, mutta kun ei tiedä milloin hän on kunnossa. Syytä on olettaa, ettei häneltä (ainakaan) tänä vuonna tule pentuetta. Toisaalta vuodesta 1997 olen ollut myös hoffeista kiinnostunut. Tuolloin lenkkipolulla yksi mies kävi kimppuun ja poliisitkin ihmettelivät eivätkö

Koiranmetsästystä Read More »

Roskisdyykkari

Katsoin juuri webcamin kautta mitä tytöille kuuluu. Ella on dyykannut roskiksen ja roskia on ympäri kämppää. Jotain on hyvä myös vähän maistella…. Eilen illalla tehtiin pitkästä aikaa kunnon lenkki ja sen päätteeksi kävimme uimassa. Niki löysi rantapöheiköstä kuolleen linnun ja sitäkös oli tyttöjen vuoron perään kiva kantaan. Ilmeisesti joltain jäänyt treeniriista.

Roskisdyykkari Read More »

Scroll to Top