Burana 800

Burana 800 1 Burana 800Yllätin Ellan Burana 800 suussa. En tiedä mistä hän oli sen saanut. Ilmeisesti päässyt jotenkin jollekin laukulle ja löytänyt sen. Siitä tuli mieleen, että kun minulla myös on yksittäispakattuja migreenilääkkeitä, niin kerran huomasin sellaisen hieman jyrsityn version yksittäispakatusta.

Siitä tuli mieleen 10 vuotta sitten tapahtunut episodi: Mira oli ”varastanut” ksylitol purkkaa ja alkoi kouristelemaan. Kouristelut olivat vieläkin pahemmat kuin mitä Ellalla oli 1 kk sitten.
Luin lisää koiran epilepsiasta ja löysin artikkelin/artikkeleita, jossa kerrottiin että mm. partiaalisesta kohtauksesta (google: partial epilepsy), joka yleensä yhdistetään aivokasvaimeen. Näitä tai etäpesäkkeitä on harvoin nuorilla koirilla. Ellallahan olisi voinut sanoa olevan partiaalinen, koska hänen tajunnantaso oli koko ajan ok. Hän totteli minua: tuli ulos & keittioon ja istui kun tuikkasin Metacamia suuhun. Siitä tuli mieleen, että Miran ja Ellan tärinäkohtauksilla oli paljon yhteneväisyyksiä. Miralla kohtaus johtui ksylitolimyrkytyksestä. Ja siitä päästään tuohon Buranaan: mitä jos Ella oli tuolloin 1kk sitten ottanutkin jotain lääkettäni? Periaatteessa jotta epilepsiaan päädytään, pitää kaikki muu sulkea pois. Ellalta olisi pitänyt ottaa myös virtsakoe (ei otettu) sekä tehdä artikkelin mukaan lisätutkimuksia, joita ei tehty. Päädyttiin vaan epilepsiaan.

Miksi nyt mietin? No, kun tuo Burana löytyi (jonka sain suusta pois) ja yhteneväisyys Miran kohtausten kanssa (nykiminen). Sitten psykiatrituttuni oli kylässä viime sunnuntaina ja muutamalla sanalla juteltiin epilepsiasta ja hänkin katseli kuinka hyvässä kunnossa Ella on.
Maryn ensimmäinen ajatus Ellan kohtauksista oli myrkytys.
Nyt Ella on kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut ja yhtään kohtausta ei ole ollut.

Suunnittelin ensi kuulle lonkkakuvausta ja samalla sterilointia. Nyt pistää mietityttämään. Lonkka- ja muut kuvaukset kyllä suoritetaan vaikka heti, mutta en taida Ellaa steriloida ennen kuin käyn sen kanssa Aistissa neurologisissa tutkimuksissa.

Parasta vielä oli kun jälkitutkimukissa YES:illä kysyin tomografiaa. Nuori el.lääk. tyttönen sanoi, että oli soittanut vielä juuri Aistiin ja siellä oli sanottu, että magneettikuvaus tälläisissa tapauksissa. Ihmisneurologi ystävättäreni juuri nimenomaa oli suositellut tomografiaa näissä tapauksissa ja tästä syystä sitä kysyinkin. YES:in el.lääk. antoi vielä Aistin artikkelin mukaani ja mitäpä siinä sanottiin: että nimenomaa tomografia tässä tapauksessa (ei sitä hänen väittämää magneettikuvausta).

Kyllä Ella nyt pitää saada kunnon lääkärille diagnosoitavaksi eli erikoislääkärille. En halua loppuelämääni sanoa: mitä jos…

Juttelin vielä Mary kanssa tänään asiasta ja hän oli samaa mieltä. Ei tarvitse liian nopeasti ja vähin perustein/tutkimuksin päätyä tiettyyn lopputulokseen. Hän oli myös toissapäivänä jutellut Ann’in (Ellan isän omistaja) kanssa ja myös Ann oli sanonut, että epäilee ettei kyseessä ole epilepsia. Kummankaan linjoissa sitä ei ole esiintynyt. Epäilivät tuon oleen tapahtuma, jolle ei löydy selitystä ja joka ei toistu.

Satunnaisia poimintoja

Alfie 7v

Tänään on ollut Alfien päivä. 7-vuotta tuli täyteen ja sitä juhlistettiin asiaan kuuluvasti barf-kakulla. Maistui Alfien lisäksi myös kahdelle muulle mustalle. Hyvää syntymäpäivää Alfie <3

Lue lisää »

Niki yllätti

Kuvassa Niki neljä vuotta sitten entisessä autossa. Tarkoitus oli taas käydä lenkillä aluksi Ellan kanssa Mylliksellä ja sitten Nikin tuossa lähimaastoissa (lähinnä pellolla). Olin väsy

Lue lisää »
Scroll to Top