Koiranmetsästystä

Vannomatta paras: laitoin nyt kuitenkin uuden kyselyn toiselle kasvattajalle UK:hon mailitse pennusta. Hirmusti kyllä tekisi mieli ottaa koira Marylta, mutta kun ei tiedä milloin hän on kunnossa. Syytä on olettaa, ettei häneltä (ainakaan) tänä vuonna tule pentuetta.

Toisaalta vuodesta 1997 olen ollut myös hoffeista kiinnostunut. Tuolloin lenkkipolulla yksi mies kävi kimppuun ja poliisitkin ihmettelivät eivätkö koirani (Mira ja Niki) tehneet mitään puolustaakseen. No eipä tehneet, nehän ovat flatteja. Seuraavana päivänä aloin tutkailemaan hoffeja, mutta jotenkin flatti se aina kuitenkin taloon tulee. Nyt vähän tuntuu, että olisi mies tulossa taloon.

Satunnaisia poimintoja

Siru

SNJ:n palstalla taas tullut vietettyä jonkiin verran aikaa. Löysin keskustelun sirutuksesta ja linkin palveluun, johon lemmikkinsä tiedot mikrosirunumeroineen voi lisätä á 20€/lemmikki. Mietin, että jos

Lue lisää »
juoksu

Pants for the boys

[:fi]Alfie kävi tiistaina housu ostoksilla. Sai olla mallina kummallekin pojalle. Pojilla on ollut poikahousut siitä asti kun Minnie tuli, kun transsissa saattaa lorahtaa lattialle. Juoksun

Lue lisää »

Myllistelyä

Olemme koirien kanssa käyneet ahkerasti Mylliksellä ja treenattu sen jälkeen muutamalla dummyn heitolla. Nyt sunnuntaina taitaa Myllis jäädä. Ajattelin nimittäin vaihtaa kesärenkaat alle ennen lähtöä

Lue lisää »
Scroll to Top