MBT

Kuulin jonkin aikaa sitten MBT-kengistä. Johtuisikohan kun selkä on ollut jo kuukausia enemmän tai vähemmän kipeä? 😉

Harmi vain, että ovat niin kalliita ja samat hinnat näyttävät olevan joka liikkeessä.

Kävin tänään töihin mennessä sovittamassa muutamia (taas) ja juttelin hinnoista. Kauppias kertoi, että nuo hinnat ovat sellaisia etteivät he saa niitä muuttaa. Maahantuoja haluaa pitää kuulemma ne terveyskenkinä eikä alennuksiin lähdetä. Ihmettelin vain kun Suomessa pitäisi olla vapaa kilpailu. Katsoin hiking kenkiä ja niiden hinta on 269,- Eipä sitten muuta kuin koko ja malli muistiin ja suoraan nettiin. eBaystä sitten tilasin samaiset kengät hintaan 102,- toimituskuluineen kaikkineen. Että jos Suomessa ei saada kilpailua aikaiseksi, niin sitten pitää tilata ulkomailta. Maahantuoja voi repiä niitä hintoja sitten ihan oman mielensä mukaan. Eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa.

MBT 1 MBT

Kohta sitten pääsee poikien kanssa testaamaan kenkiä 🙂

eBaysta on vielä se selkäkippikin tulossa. Hinta oli 1/3 Suomen hinnoista (uusi tuote).

Satunnaisia poimintoja

Koira osaa lukea ihmistä

Harvardin yliopistossa on tehty mielenkiintoinen tutkimus. Monen koiranomistajan mielestä hänen lemmikkinsä on lähes ajatustenlukija. Asiassa on myös perää, sillä tutkimusten mukaan koira tajuaa ihmisen viestejä.

Lue lisää »

Kyltti

Kävin tänään pikaisesti kirppiksellä, jossa myös myydään uutta tavaraa. Ainoa ostos & löytö oli tälläinen flattikytti: . . . . . . . . .

Lue lisää »

Paluu arkeen

Pääsiäisen ja aprillipäivän jälkeen on palu arkeen. Vuosi sitten tosin sain enemmän ihmisiä aprillipilalla vipuun kuin tänä vuonna.

Lue lisää »
Scroll to Top