Glucoflex

Glucoflex 1 GlucoflexJuttelin tänään yhden flatinomistajan kanssa ja hän kertoi aloittaneensa Glucoflex kuurin toiselle koirallensa. Koira on C/D-lonkkainen ja nyt tullut lisäksi enemmän nivelrikkoa.

Hän oli kuullut tuoteesta yhdeltä tutulta eläinruokakauppiaalta, mutta koska tuote oli niin kallis, jättänyt sen ostamatta. Myöhemmin oli kuullut työkaverinsa syöttävän Glucoflexiä koirallensa ja tämän sitä kovasti suositelleen.

Pakkaus (180 tablettia) oli maksanut n. 80 euroa ja sitä riittää 2 kk:ksi. Jo viiden (5) päivän kuluttua oli koira jo ollut reippaana 1½ tunnin lenkillä.

Mietin tuotetta Nikille, mutta meillä on aika ensi viikolla osteopaatille, joten katsotaan miten menee. Itse asiassa ei Nikillä todellakaan mikään hätä ole. Juoksee lenkillä ihan hyvin. Hänellä vain on iän mukana tuomaa lihasheikkoutta sun muuta. Soisin vain hänelle mahdollisimman vauhdikkaan elämän kun mieli kuitekin on nuoremman kuin kroppa. Nikistä näkee, että menisi kovempaa ja enemmän jos vain kroppa toimisi yhtä vilkkaasti. Ja hyvähän se on pitää kroppa kunnossa, jotta toimiikin mahdollisimman pitkälle.

Googletin tuotetta vähän ja sitä näytti saavan 120 tabletin pakkauksessa 44 euroa (33 euroa). Tähän sitten päälle toimituskustannukset. Ehkä pitäisi vielä Euroopan puolelta etsiä. Mutta toisaalta eihän Nikillä mikään hätä ole.


Satunnaisia poimintoja

Pentuelämää

Pentujen kuvia & videoita on tullut viime aikana laitettua enemmänkin Facebook ”Flatit” sivulle kuin tänne. Jotenkin vain helpompaa. Sieltä siis löytyy nopeammin ja useammin päivityksiä

Lue lisää »

Kohta lähtee

…reissuun. Enää 12 tuntia, niin matka alkaa. Perhosia on jo mahassa (ollut siis pitkäänkin). Niki ja Veera-kissa menevät mummolaan viikonlopuksi. Saavumme pennun kanssa sunnuntai illan

Lue lisää »

Minnie 6 years

[:fi]Lokakuussa on juhlarintamalla kiirettä. Tänään Minnie täyttää 6 vuotta! Paljon onnea. Asiaan kuuluvasti raakakakkua tarjolla. Muutkin toki saivat, mutta sitä ei dokumentoitu.[:en]October is a busy

Lue lisää »
Scroll to Top