Ylivilkkaus

Flattihan on pääsääntöisesti vilkas rotu, joka aikuistuu hitaasti. Verrattuna Miraan ja Nikiin, on Ella mielestäni vilkkaampi. Keskittymiskykykään ei ole sieltä parhaasta päästä. Mira oli myös huonohko keskittymään ja vinkui jos esim. joutui treenissä odottamaan vuoroaan, satunnaisesti jopa ulvoi kuin susi viihdyttäen näin muita lähistöllä. Niki taasen on ollut ehkä harvinainen flatti olemalla erittäin ymmärrys- ja keskittymiskykyinen. Ainoa ongelma ettemme esim. NOMEssa päässeet eteenpäin oli riistan murskaaminen (yleensä koetilanteessa, harvinaisempaa treenatessa siis tuolloin nuorempana).

Ellan ollessa Omskakas Sarin koirakoulussa, vitsailimme kuinka sillä on ADHD. Johtui siitä ettei pahemmin kiinnostanut keskittyä. Tämä kyllä helpottui ja toisena kautena jopa moni ihmetteli, että onpa Ella kehittynyt.

Viime treenissä (Merjan ja Nopan kanssa) kiinnitin huomiota siihen, että Ella ei ollut keskittynyt. Hän vain lähinnä touhusi ja hössötti. Meni kyllä riistan perään kuin heitettiin ja ehkä jopa otti sen suuhun, mutta ei kantanut kuin pari metriä. Sen jälkeen muut asiat alkoivat kiinnostaa. Tietenkin kyseessä on se, ettei Ellan riistavietti ole parhaimmasta päästä, mutta jotenkin tuo asia jäi kaivelamaan, koska mielestäni siihen liittyi muutakin.

Netistä löysin tietoa Dopamiinista, jonka tuotanto on liian vähäistä keskittymisvaikeuksissa. Kalaöljyissä on kyseistä ainetta, joten ei olisi suurikaan ongelma lisätä Ellan ravintoon sitä. Haittaa siitä ei ymmärtääkseni ainakaan olisi. Royal Canin ruuassa on kyllä Omega 3:a, mutta uskoisin Ellan tervitsevan sitä vähän enemmän ja lisäksi nestemäisessä muodossa. Kun se on lisättynä nappuloihin, niin se ei toimi yhtä hyvin kuin nestemäisessä (vähemmän käsitellyssä) muodossa.

http://www.verkkoapteekki.fi/product_info.php/products_id/225

Etyyli-EPA imeytyy ja läpäisee aivoveriesteen paremmin kuin tavalliset kalaöljyt. E-EPA 500 mg on EPAn etyyliesteriä, jossa EPA-rasvahappoihin on lisätty etyyliryhmä.

Luin migreenikautenani (kunhan vain välillä pystyin) myös siihen liittyvää kirjallisuutta ja tulin ostaneeksi Collett’in kalanmaksaöljyä, koska muistaakseni migreenipotilas kärsii jostain puutoksista aivoissa ja oireilee mm. sen vuoksi. Normaali aikaisemmin toiminut migreenin estolääke ei toiminut. Muistaakseni juuri noihin aikoihin myös migreenit loppuivat…..

Uusi ”doping” seuraaviin taippareihin: kalaöljy?
Me aloitetaan tuo doping jo treeneihin.

Satunnaisia poimintoja

Lennot

Selvisi, että yksi koira lentää meno-paluun Italiaan hintaan 120,- Molemmat pojat siis 240,- Halvemmalla menee kuin kahden viikon hoito.

Lue lisää »

Vaakku

Naapuri suositteli, että treenaisin Ellaa useasti ennen taippareita tottumaan enemmän riistaan. Hän mietti josko Ella olisi vähän ailahtelevainen kun välillä suostuu ottamaan riistaa ja välillä

Lue lisää »

Tuonnit

Tänään tuli uusi Flattiviesti (2/2008), jossa kerrottiin, että viime vuonna flatteja tuotiin ulkomailta kymmenen kappaletta. Kahdeksan Ruotsista ja kaksi Norjasta. Luvuissa ei ole Eddietä (Englannista)

Lue lisää »