Tyhjyys

Olemme Nikin kanssa olleet vanhemmillani siitä saakka kun Ella lähti pois. En pysty olemaan kotona, koska se tyhjyys olisi liian kovaa tällä hetkellä. Ellan poissaolo näkyisi ja tuntuisi siellä liikaa.

Niki on lenkkeillyt vanhempien takapihalta avautuvassa pikkumetsässä. Lenkit ovat huomattavasti lyhyempiä kuin Ellan aikoina, jolloin kävimme kunnon Nuuksion lenkeillä. Tosin kyllähän tuo Nikin ikäiselle riittää. Lisäksi se juoksee vanhempien pihalla ylös alas (etupiha on alhaalla ja takapiha ylhäällä).

Eilen kävin pikaisesti kotona hakemassa lisää vaatteita maanantaista työpäivää varten. Ellan paikalla sängyna alla Max pilkotti hieman. Nostin sen sieltä pois ja tuoksuttelin sitä. Se tuoksui Ellalle. Tunsin taas sen polttavan piston rinnassa: Ella on poissa. Kyllähän se tuntuu koko ajan, mutta välillä se raastaa.
Löysin jyrsityn luun ja otin se mukaan Nikille.
Niki tunnisti luusta Ellan tuoksun eikä oiken halunnut sitä syödä. Suussa vain piteli. Sitten se alkoi riehumaan ja meni ulko-ovelle ja selvästi vouhotti jotain. Odottiko se Ellaa kun sai Ellan maun suuhunsa?

Voi kumpa kaikki olisi toisin ja Ella olisi terve ja kotona! Sitä on niin ikävä!

Satunnaisia poimintoja

Päivitys

No löytyyhän sitä talosta sentää eläimiä, jotka ovat haisevista variksista kiinnostuneita. Mitä tästä opimme? Naisiin voi aina luottaa!

Lue lisää »

Sensuuria

Perjantai aamuna, ennen töihin lähtöä, katsoin pikaisesti Noutaja-forumin viestejä. Siellä ”Sanna 85” kirjoitteli kasvattajasta, joka pennuttaa spondyloosa nartulla. Töissä katsoin viestiä uudelleen ja kasvattaja oli

Lue lisää »
Scroll to Top