Senior koira ja levon tärkeys

Senior koira ja levon tärkeys. Paljonko unta on tarpeeksi? Seniorikoiran unesta ja unentarpeesta, jotta jaksaa viettää laadukasta aikaa hereilä.

Minnie täytti 12 vuotta lokakuussa.

Se on siis jo super-seniori flatiksi. Vanhat flatit listalle pääsee kun koira on täyttänyt 13 vuotta. Ko. listalla ovat koiristani Mira ja Niki.

Eddie ja Alfie pääsivät 11 vuoden ikään. Ellalla sitten lyhyt elämä, joka päättyi reilun 2 vuoden iässä.

Senior koira ja levon tärkeys

Minniestä luonnollisestikin huomaa, että se on seniori 🙂

Viime aikoina se on silloin tällöin aamuisin kieltäynyt ruuasta. Puolen tunnin kuluttua siitä, se taas syö. Eilen illalla se ilmeisesti heräsi pitkiltä päikkäreiltä kun tulin kotiin ja silloinkaan ruoka ei maistunut heti. Hetken päästä kyllä. Se oli saanut olla omassa rauhassa pikkutyttöjen touhottamiselta Hanien kanssa omassa huoneessa. Tiedä sitten oliko ollut häiriöitä omasta rauhasta huolimatta. Portti piti kakarat omalla puolellaan.

Minnie ja pikkutytöt
Minnie, Maia & Annie

Yksi asia minkä olen pannut merkille niistä kerroista kun Minnie odotuttaa syömistään: Yö on ollut rauhattomampi. Nyt rauhaton yö alkaa korostumaan Minnien elämässä.

Eli lähinnä jos pikkutytöt ovat samassa huoneessa nukkumassa.  Kun tytöt ovat muualla, on Minniekin aamulla virkeämpi ja syö heti.

Oma mutu on se, että Minnie on saanut rauhassa riittävästi unta yöllä eikä esim. herää aamulla muihin tohinoin juuri kun tarvitsisi lisää sitä unta. Kun uni on keskenytynyt, niin ”moottorin” käynnistäminen kestää.

Hulinat

Viime kauppareissun jälkeen tuli opittua myös se, että silloinkin voisi antaa Minnielle sen oman rauhan. Ihan jo itseni vuoksi.

Kotona nimittäin odotti Mac + muuta arvokasta lattialla. Onneksi eivät olleet menneet hajalle.

Oli taas ollut kunnon hulinat.

Paljonko unta on tarpeeksi?

Tapauskohtaisesti. Vähän samahan se on meillä kullakin ihmisillä. Välillä unta tarvitsee enemmän ja välillä vähemmän. Koirilla sama.

Tärkeintä on luoda edellytykset sille, että sitä saa riittävän määrän.

Ja senior koiralle oma rauha saada sitä unta.

Minnien tapauksessa olen huomannut, että se nauttii myös seurasta. Tästä syystä saa yleensä unikaverikseen Hanien, joka osaa ottaa mamman kanssa rauhallisesti ja vedellä sikeitä.

Senior koira ja levon tärkeys – koiran unen tarve yleisesti

Arvioiden mukaan aikuiset koirat tarvitsevat 8—12 tuntia unta päivässä. Jotkin pennut nukkuvat jopa 20 tuntia vuorokaudesta. Yleenä suuret koirarodut tarvitsevat pieniä enemmän unta.

Seniorit heräävät yleensä aikaisempaa harvemmin yön aikana ja nousevat aamulla myöhemmin. Vanhat koirat myös tarvitsevat pentujen tavoin useita päiväunia ja lepohetkiä päivän aikana.

Hyviä unia kaikille!

Satunnaisia poimintoja

Eka koulupäivä

Eilinen koulu meni Eddieltä parammin kuin olin odottanut. Se oli kilttinä poikana. Suurimmaksi osaksi olimme paikoillaan kun opettaja puhui ja sitten otimme kontaktiharjoituksia.

Lue lisää »

Viikon kuulumisia

On ollut sen verran kuuma, että on jäänyt blogikin vähemmälle huomiolle. Maanantaina koko flattiporukka sai matokuurin. Oli viikko Eddien rokotuksesta ja viikon kulutta Alfi rokotetaan.

Lue lisää »

Flattiblogeja

Hiljattain bongattuja uusia flattiblogeja: Smartin kuulumisia Noanarkin Venus Casina, Pinkki Karvakorvien elämää Suosikki flattiblogimme on ja pysyy Jalossa. Sillä, että Jalon jalot omistajat ovat tehneet

Lue lisää »
Scroll to Top