Se päivä, jonka ei koskaan haluasi tulevan.

Kun menetät jotain niin rakasta. Elämä maan päällä päättyy.

Flatille tyypillisesti nopeasti, vaikka toki sitä osaa jo 12-vuotiaan kanssa odottaa.

Minnie 2009-2022

Tiistaina yllättäen Minnie ei pystynyt tulemaan lenkille. Halusi kyllä, mutta rinne, joka lähtee kotipihalta oli liikaa. Minnie istui ja puuskutti.

Mietin josko se sai osumaa kun kaikki ryntäsivät portista ulos. Mutta se ei ollut osumaa. Keskiviikkonakaan Minnie ei jaksanut rinnettä ylös vaikka yritin mennä sen kanssa kaksisteen.

Torstaina kävimme eläinlääkärillä ja sieltä Minnie ei enää tullut takaisin kotiin.

Lisäaika

Jokainen päivä vanhan flatin kanssa on arvokasta lisäaikaa.

Minnie kävi elokuussa senioritarkistuksessa, jossa sydäntä kuunneltiin ja keho paineltiin läpi. Kattava verikoe myös otettiin.

Tuohon aikaan sillä oli vähän ollut mahan kanssa ongelmia, mutta parani siitä ja oli ok. Ajan kuluessa syöminen muuttui selektiivisemmäksi. Minnie tiesi, että jos hän kieltäytyy, niin saa jotain parempaa. Toisaalta yritin pitää sitä ruokavaliossa, joka sopi massulle.

Hyvänä ruokana on ollut näin metsästyskautena peura, jota saamme niin paljon, että jaamme muillekin. Hyvää ja puhdasta ruokaa kiitos metsästäjien.

Tiistai olikin sitten aika järkytys nähdä, että se ei yht’äkkiä jaksanutkaan nousta mäkeä ylös. Ajattelin katsoa mihin kehittyy ja torstaina sitten tilasin ajan lääkärille. Torstaina se vielä piti minulle pihalla seuraa kun tein lumitöitä ja tasaisella maalla se jopa juoksenteli.

Suru ja epäusko vaihtelee

Nyt kun Minnie on pois, niin välillä tulee suruaalto ja sitten epäusko. Eihän se voi olla poissa. Illalla kun menin yksin ruokkimaan kanat & vuohet, niin olin näkevinäni sen pihalla. Kun tulin takaisin sisälle, päästin Maian ulos. Se juoksi haukkuen samaan kohtaan, jossa olin kuvitellut Minnien näkeväni. Miksi se valitsi kaikista paikoista juuri sen?

Katselin vanhoja kuvia ja videoita ja mietin miten sitä ei nähnyt vanhenemista kun se ikääntyi päivä päivältä. Videolta näkyi selvästi. 3 vuotta vanhoissa videoissa, Minnien ollessa 9 vuotta, se vielä juoksi hangessa täysiä ja leikki kuin nuori koira. Jossain vaiheessa 11-vuotiaana alkoi nopeampi vanheneminen.

Tämä suru ja epäusko varmaan vielä jonkin aikaa, kunnes oikeasti ymmärtää mitä on tapahtunut. Vielä siihen on välillä vaikea uskoa, vaikka tietää Minnien lähteneen. Sitä vaan vaikea uskoa yhteisen yli 12 vuotisen historian vuoksi. Aivot tarvitsevat aikaa.

Jälkipolvi

Nyt olen entistä onnellisempi, että Minniellä on jälkeläisiä. Kotiin jäi Minnien tytär Hanie sekä hänen kaksi tyttöä, Annie ja Maia, joille Minnie oli mummo.

Toki mietin pennuttaessa, että ”mitä ne muut sanoo”. Koiramaailma; monilla on usein sanomista.

Onneksi kuuntelin tässä itseäni ja tein kuten omasta mielestä on oikein. Nyt olen siitä onnellinen. Minnie elää jälkeläisissä.

Maian piti mennä tuttuun perheeseen, mutta avioeron vuoksi se peruuntui ja jäi sitten minulle. Maia on ”Minnie kakkonen”. Tässäkin tuntuu kuin kohtalo olisi puuttunut peliin ja järjestänyt asiat niin, että se jää minulle. Maia ulkoisesti ja luonteeltaan on hyvin paljon Minniemäinen. Kun Minnie aina nukkui vieressäni, niin myös Maia tuli siihen. Muut nukkuivat portin takana muualla. Minnie tarvitsi sitä rauhaa, mutta Maian kanssa homma pelitti. Paita ja peppu.

Päättyykö kaikki kuolemaan?

Aikaisemmin kun koiriani on lopetettu ja olen pitänyt kättä heidän päällään, niin olen tuntenut kun joku poistuu ja tulee tyhjyys tilalle. Sellainen outo hiljaisuus laskeutuu koiran fyysiseen olemukseen. Kuin joku sammuisi.

Minnien kohdalla en tätä tuntenut. Aivan kuin se ei olisi lähtenyt vaan jäi lähelle.

Pari vuotta sitten kävin eräällä intuitiivisella ihmisellä. Siinä kun juteltiin niitä näitä, niin hän sanoi, että minulla on 5 hyvin iloista ja energistä hahmoa ympärilläni. Ovat kovin iloisia ja onnellisia sekä mennä vipottivat ympärilläni. Ihmetteli, että mitä nuo ovat. Tajusin heti, että edesmenneet 5 koiraani: Mira, Niki, Ella, Alfie ja Eddie.

Tämä henkilö ei tiennyt koiristani mitään.  Saatikka, että niitä oli poistunut juuri tuo 5.

Jo alle 10 vuoden ikäisenä olin kuullut oman mummini kertomuksen siitä kun hän oli hetkeksi kuollut. Tämä oli tapahtunut ennen syntymääni. Tuohon aikaan näistä ei puhuttu. Mummi kuitenkin kertoi asiasta ja kyselinkin häneltä myös jälkikäteen siitä. Mummi sanoi selkeästi, että kuolemaa ei ole ja että tuon kokemuksen jälkeen hän ei enää pelännyt kuolemaa. Olisi mielummin jäänyt sinne.

Jos aihe kiinnostaa sinua enemmän, niin suosittelen mm. neurokirurgi Eben Alexanderin kirjaa ”Totuus taivaasta.” Apu on myös kirjoittanut kirjoittajasta artikkelin.

Uskon, että Minnie on täällä jossain. Välillä se tulee luokse ja välillä on omassa maailmassaan. Ikävä tietysti on kova, sillä en häntä enää näe enkä voi koskea.

Kaiken tämän tuskan ja surun keskellä olen kiitollinen yhteisestä ajasta. Tekisin kaiken uudelleen vaikka tiedän, että luopuessa sattuu.

Rakkaudella: Minnie 2009-2022

13.10.2009 – 10.2.2022

Nähdään sillä toisella puolella.