Silmät auki ja madotus

Pennut tulivat kahden (2) viikon ikäisiksi lauantaina.

Viikonlopun aikana myös silmät avautuivat.

Madotus

Varmuuden vuoksi annon madotuksen lauantain sijaan maanantaina.

Murphyn laki: Jos jotain menee pieleen, niin se tapahtuu viikonloppuna päivystyksen aikaan.

No, ei nyt sentään, mutta better be safe than sorry.

Annoin matokuurin ja mietin, että miten onnistuin viime kerralla? Jotenkin tuntui, että meni paremmin edellisen pentueen kanssa. Tämä pentue pisti vastaan niin, että tanner tömisi. Tämä oli paintball taisto, jonka hävisin 6-0.

Vaaleanpunaista mönjää (matolääke) valui suupielistä joka puolelle. Piti siis varmistaa ja tujattaa vähän lisää suupielestä sisään.

Nyt on sitten pentulaatikko sieltä täältä pinkki.

Taas pesukone laulaa. Se onkin ollut kovilla viime aikoina.

Seuraavan kerran pinkkiä mömmöä kahden viikon kuluttua ja toivottavasti paremmalla onnella.

Madotus tehtiin Welpan nimisellä lääkkeellä. Se silloin aikoinaan toimi (ed. pentua), niin varmaan toimii nytkin. Ainut, että meikä ei enää yhtä hyvä matolääkkeen sujauttaja kuin aikoinaan.

Welpan pinkkiä

Satunnaisia poimintoja

Toko2

Tänään tokoilu jatkui. Teimme seuraamista ringissä vaihtaen suuntaa ja vauhtia ym. Ella sai oikein kunnolla harjoitella paikalla oloa. Pyysin sitä istumaan ja jäämään paikalleen. Labbisuros

Lue lisää »

NOU0

Eddie sitten sai ”odotetusti” nollaan taippareissa. Syy oli juuri variksissa, jota Eddie ei oikein halunnut ottaa oma-aloitteisesti suuhunsa. Vesityö meni ok ja linnut tulivat rantaan.

Lue lisää »
Scroll to Top