Käärmeitä paratiisissa

Eilen kun tulimme lenkiltä metsästä ja olimme jo tiluksilla, niin näin kyyn polulla. Eddie ja Otto olivat jo menneet siitä ohi ja Alfie tuli takanani. Ei muuta kuin turkista kiinni ja kiertäminen. Samalla Eddie tietty tuli katsomaan hommaa ja piti kiljua, että ettei se mene siihen kyyn lähelle. Hyvin pääsimme ohi.

Kyy

Yritin myöhemmin kummparit jalassa mennä katsomaan lähialueelle josko sitä näkyisi, mutta se oli jo hävinnyt.

Vanhempani tulivat tänne hommiin aloittelemaan koiratarhausta ja siirsimme muutamia pensailta alta pois. Kun olin tekemässä uutta paikkaa pensaille, niin näin maastossa liikettä. Lapparilla heti halki ja siinä se vielä luikerteli. Piti pyytää isukkia vielä apuun. Käärme kyllä oli kuollut, onneksi. Isä sitten heitti palat lampeen kaloille ruuaksi.

Sen jälkeen vähän pelotti tehdä puutarhatöitä, mutta eiköhän ne käärmeet ole jo tömistelystä kaikonneet. Pitänee käydä jostain hakemassa pari siiltä pihalle.

Satunnaisia poimintoja

Laiskuutta

Niki on tuossa viikon aikana taas piristynyt takaisin entiselleen, arvokkaaksi senioriksi 🙂 Omistaja taasen ei ole yhtään piristynyt, mutta ehkä se tästä lähtee kun luntakin

Lue lisää »

Eddie 6v

Suurta juhlaa kun ”pikku”-Eddie täyttää 6 vuotta. Kakku valmisteltiin eilen ja tänään otettiin pakastimesta ja kehikosta ulos. Pienen kuvaussession jälkeen Eddieltä odotti suuri nautinto: pala

Lue lisää »
Scroll to Top