Äänivahti

Äänivahti 1 ÄänivahtiToinen seinänaapurini soitti eilen ja kertoi, että koirat haukkuvat hurjasti. Hän on tästä aika ajoin maininnut luovin sanankääntein. Aluksi otin sen kirjaimellisesti ja kävin toisen seinänaapurin luona kyselemässä tilannetta (äitiyslomalainenkin). He sanoivat, että ainoastaa kerran koko aikana ovat kuullet niiden haukkuvan. Heidän mielestään voisi luulla ettei

naapurissa edes ole koiria.

Samoin kävi yhden toisen raivokkaan haukkumisen jälkeen. Tätä haukkumista oli muitakin naapureita ”todistamassa”. Kun sitten kysyin heiltä, niin koirani oli hetken haukkunut kuulemma selvästikkin ikäväänsä. Se ei ollut kestänyt kauan. Seinänaapurini kuitenkin puhuu useita tunteja kestävästä haukunnasta.

No, koska mieltäni painoi tuo asia, niin päätin tehdä sille jotain. Kävin hakemassa webkameran ja mikin. Tarkoitus olisi omien websivujeni kautta töistä käsin katsella ja kuunnella mitä kotona tapahtuu todellisuudessa. SimpleCam Free Editon 1.3 olisi siis ilmainen ohjelma tätä varten, mutta se on vain kuvalle. Googletin veljeni kanssa (Skypen välityksellä) muita vaihtoehtoja, jotta saisin myös äänen kuulumaan. Tucows’ista löytyisi yksi n. 15 dollarilla. Sitten löytyi joitain, joita voi käyttää ilmaiseksi 30 päivää ja sitten ostaa. Parempi vaihtoehto, koska pääsisi testaamaan sen toimivuuden. Tässä joitain muita löytöjä Tucows’ista

En siis vielä saanut ”järjestelmää pystyyn” tuon illan aikana, joten toivottavasti koirat eivät naapuria häiriten riehu ennen kuin valvontasysteemi toimii.

Vinkkejä aiheesta otetaan enemmän kuin tyytyväisenä vastaan sarkku_ @ gmail.com. Ihan mitä vaan lähtien tuollaisen sivuston pystyttämisestä, ohjelmistoista, miten data kulkee ftp:n kautta etc.

Satunnaisia poimintoja

Videoklipsejä reissusta

Viime viikonlopun reissusta löytyy muutama videoklipsi Ovi-palvelusta. Meikä juuri sai tänään tiedon, että olen voittanut Nokia E63 puhelimen Ovi kilpailussa 🙂

Lue lisää »
kannykuva

Ears

[:fi]Huhtikuussa Minnie sai verikorvan. En tiedä mitä tapahtui, mutta huomasin sillä sellaisen isohkon ”patin” korvalehdessä. Alfiella oli ollut vastaava joskus aikaisemmin ja se tuli nirhaisusta,

Lue lisää »
sileäkarvaiset noutajat
juoksu

That time of the year

[:fi]Pojat ovat trendien aalloilla. Tyylissä löytyy ja huippuhienot pöksyt viimeistelevät stailauksen. Miksi housut? Koska tytöillä juoksu, on poikapöksyt pop.[:en]Hanie has started her season and most

Lue lisää »
Scroll to Top