Elämänmuutos – kevät 2025

Kevään 2025 elämänmuutos: hyvästit vuohille ja kanoille, tilalle rauhaa ja flattien onnellista elämää luonnon keskellä. Uusi arki alkoi hiljaisuudessa.

Tänä keväänä 2025 on tullut

Elämänmuutos.

 

Tähän sysäsi Hanien yllättävä lähtö. Toki 10.5-vuotias flatti on jo saavutus, mutta Hanie oli iloinen, energinen ja ulospäin hyvinvoiva koira. Kaikki muuttui 2.5 vuorokaudessa ilosta menetykseen.

Sitten Maia seuraavalla viikolla päätti kantaa kanaa. Antoi sen minulle käteen, mutta kana menehtyi järkytykseen.

Katsoin kanan joka puolelta läpi, ei haavan haavaa. Vain suusta oli tullut verta. Sydän ”räjähti” järkytyksestä? Mitä lie. Kukot kestää kantamista paremmin eivätkä oikeastaan ole melkein moksiskaan. Kanat taasen toistamaata.

Tämä sysäsi miettimään jaksanko nyt kanoja. Ne kuitenkin vielä jäivät.

Huhtikuun lopulle osui toinenkin menetys: Aavi-vuohi hänkin siirtyi ajasta ikuisuuteen. Toukokuun alussa Pirkko-vuohi lähti uuteen kotiin.

Lopulta kanat lähtivät nekin uuteen kotiin toukokuussa. Tätä ennen oli pitänyt päästä kukoista (3kpl) eroon.

Tuntui kuin hiljaisuus olisi laskeutunut pihaan.

Tämä on elämänmuutos, koska

  • vuohia 16 vuotta
  • kanoja n. 15 vuotta.
  • nyt ei enää

Jäljelle jäävät

  • 3 flattia
  • 2 kissaa

Juoksu

Ja tietty tuli yllärijuoksutkin toukokuussa. Viimeksi oli tammikuussa, 4kk sitten, ja taas.

Luonnollisesti kun toinen aloitti, niin toinen myös hetken päästä.

Long time no see

Toukokuussa sain vieraan, joka on jättänyt ison jäljen flattitarinaani. Brittikaveri tuli käymään – tuttu jo vuosien takaa.

Hän on se, joka valitsi Englannista minulle Eddien ja Minnien. Hän oli täällä myös silloin, kun ensimmäinen pentue oli pieni, ja valitsi siitä minulle Hanien.

Nyt hän tutustui tähän kolmikkoon ja ihastui täysin. ”Vahvoja, vanhanaikaisia flatteja”, hän sanoi – juuri sellaisia, joista hän pitää.

Viikon aikana touhusimme ulkona, istuimme keväässä ja annoimme flattien juosta, uida ja elää niin kuin flattien kuuluu. Hän nauroi, kuinka näillä koirilla on täällä flattiunelma: tilaa juosta ja oma iso lampi, johon pulahtaa milloin vain.

Myös koirat väsyivät – hyvällä tavalla.

Tämä elämänmuutos ei ole ollut helppo, mutta se on tehnyt tilaa uudelle. Koirat ovat saaneet olla enemmän ulkona – useita tunteja päivässä. Ne ovat selvästi tyytyväisiä, mutta myös iltaisin raukeampia kuin ennen.

Hiljaisuus ei ole tyhjyyttä, kaikkeen tottuu. Tilan ja hiljaisuuden ovat täyttäneet flatit suuremmalla jäljellä.

Ja paljon on hommaa pihalla vuohien jäljiltä. Nyt ei kukaan myöskään tuhoa uutta 😉

Muutin aikoinaan tämän blogin ”pets” muotoon kun oli muita eläimiä. Nyt voisi melkeinpä palauttaa takaisin ”flatit” muotoon. Mutta tuskin teen niin. Ei jaksa kaikkea ☺️

Elämänmuutos kevällä 2025 ja mitä kuuluu
Maialla anturit kunnossa

Random artikkeli elämänmuutoksesta.

Satunnaisia poimintoja

Spondyloosi

Viime yö tili valvottua. Itse asiassa huomasin jo töiden jälkeen lenkillä, että Niki oli jotenkin ”outo”. Lenkillä se selvästi väisteli Ellaa ja meni jopa kunnolla

Lue lisää »

Mylliksellä

Tänään oli Aleksin 1-v synttärit klo 18 alkaen, joten tein töitä tämän päivän kotona. Kävin päivällä koirien kanssa Mylliksellä lenkillä. Vähän oli raskaampaa nyt kun

Lue lisää »

Kuulumisia

Nettiyhteys meni poikki torstaina ja toistaiseksi olen ilman yhteyksiä kotona. Huomenna toivottavasti tulossa parannusta asiaan. Loma loppui ja palasin töihin eilen. Viikon aikana on kaksi

Lue lisää »
Scroll to Top