Juhlahumua
Pojat ovat täyttäneet 4-vuotta. Eddie aikaisemmin huhtikuussa ja Alfie torstaina. Alla Alfie ennen ja jälkeen lahjan:
Pojat ovat täyttäneet 4-vuotta. Eddie aikaisemmin huhtikuussa ja Alfie torstaina. Alla Alfie ennen ja jälkeen lahjan:
Keskiviikko iltana on sitten lähtö Englantiin. Torstaina Birmingham & Crufts. Pikainen reissu kun tulen jo viikonloppuna takaisin, mutta kun sattui saamaan edullisen lennon. Samalla pääsen katsomaan & kuvaamaan Tonyn pentuja. Ovat kaikki varattuja. Koirilla on hyvät dogsitterit (2 kpl), jotka hoitavat samalla kissant & vuohetkin. Minnie treenaili 8.3.
Nimittäin Minnien juoksu. Se ensimmäinen. Tietty samaan saumaan osui koko viikon workshoppi töissä. Lähtö 7.45 ja paluu 18.30. Jetta & pojat kävivät maanantaina kun silloin piti olla se pisin päivä, mutta muutkin sitten venyivät jota kuinkin yhtä pitkiksi. Pakkasta oli niin perkeleesti (pahimmillaan -33.5C), että kun uupuneena pääsin kotiin, niin eipä sitä viitinyt eikä jaksanut
Huomasin viime perjantaina, että Minniellä on alkanut ensimmäinen juoksu. Melkein ehti 1v 4kk ikään. Kaikki kolme aikaisempaa narttuani ovat saaneet juoksut 11kk:n ikäisinä. He ovat olleet kevätpentuja ja Minnie on myöhäissyksypentu. En tiedä vaikuttaako tämä asiaan ja nyt kun aurinko on alkanut paistamaan enemmän, niin elimistö aktivoituu. Kyllähän sitä itsekin elää aikamoisella säästöliekillä pimeänä aikana.
[:fi]Minnien paluu kouluun ei ollut niin suuri katastrofi kuin luulin. Perustottelevaisuudessa on petraamisen varaa kun on häiriöitä, eli muita koiria. Damin kanssa sitten ei ollut ongelmia häiriöistä huolimatta. Olin yllättynyt kuinka hyvin se muiden läsnäollessa toi damia. Ilmeisesti pentudami mukana lenkillä on ollut hyvä juttu. Perustottista voi siis harjoitella lisää, koska siinä on parantamisen varaa
[:fi]Sain vieraskirjaan toissapäivänä viestin, että pojista on tullut isä. Itse asiassa pennut syntyivät jo 25.9 ja niitä oli neljä. Kaksi ovat äitinsä lailla Suomen Lapinkoiria ja kaksi sitten flatti isänä. Muistan kyllä kun Nella karkasi heinäkuussa juoksuisena tänne; se silloin oli jo astutettu (kerran) ja pojat eivät aivan rysänpäältä jääneet kiinni perheenperustamisesta (mitä nyt Eddie
On jäänyt blogi vähän vähemmälle huomiolle viime aikoina. Moni suosittu bloggaaja on lopetellut blogejaan ja huomaan myös monien muiden hiljentäneen tahtiaan. Syyksi on tarjottu FaceBookkia, joka vähentää bloggauksen tarvetta. Varmaankin totta. Voi ”tärkeämmät” asiat jakaa FB:ssä ja bloggaus jää vähemmälle. Koirien kanssa on lenkkeilty, treeniriistaa pakasteltu sekä raakaruokaa syötetty. Siinäpä ne oleelliset. Mitä nyt about
Minniellä on jo 1-vuotispäivä. Aika menee nopeasti, juurihan tuo tuli. Otin kamaran mukaan lenkille, mutta siinä olikin niin paljon kuvia että loppui jo alkumetreillä. Tässä lisää kuvia linkkinä kun WP:ssä on jotain muutoksia eikä kuvatoiminto oikein pelitä. Tutkin kun jaksan. Minnie metsässä Riehaa metsässä Minnie & Alfie Minnie & Eddie Minnie
Eilen tuli uudet MBT-kengät Englannista (eBay). Edelliset voivat hyvin ja käytän niitä todella paljon. Siksi piti hankkia lisää. Yhdet vähän siistimmät ja toiset nuo ns. ”vaelluskengät”. Tässä pojat taas saavat esitellä kenkiä: Kesäisin tulee aina pidettyä lenkilläkin MBT-kenkiä. Talvella ja liukkaalla niitä ei oikein voi pitää. Töissäkin ne on ja siksi piti vähän ”söpömmät” tilata
Meni viikonlopun alkuperäiset suunnitelmat. Tonyn piti tulla Suomeen perjantaista maanantaihin, mutta lentokoneet eivät lennäkkään. Pakettikaan, jonka hän lähetti etukäteen, ei ole vielä saapunut. Saattaa johtua, ettei posti vain ole sitä toimittanut kun menin siirtämään postilaatikkoa ja siitä tuli suuri draama. Paketissa on n. 20kg Belsud historiaa, jota piti käydä läpi ja skannailla. Viime maanantaina käytiin
Niin kuin tuhka tuuleen Read More »