lenkkeily

Sports Tracker

Ennen lenkille lähtöä asensin kännyyn Nokia Sports Tracker Beta ohjelman. Sitten lähdimme poikien kanssa tuonne kivaan lumituiskuun. Otto tuli tietty mukaan, eihän sitä pidätellyt mikään. Kesken matkan akku tietty loppui kun sen tarkistaminen oli jäänyt. Osa reissua on nähtävissä täällä kuvien kera. Siirsin reitin Google Earthiin pällisteltäväksi ja merkkasin punaisella puuttuneen osan. Lenkki 23.11.08 Kaippa […]

Sports Tracker Read More »

Sota

No ei ihan, mutta harjoitus. Häiritsi lenkkeilyä tänään. Hyvä kun tiluksilta pääsiin poikien kanssa, niin jo oli maastopuikuista potraa sotilasta metsä täynnä. Siinä sitten tuli yksi pyssymies kertomaan, että olisi harjoitusta käynnissä. Sotaharjoitus hirvimetsämaastossa. No ei varmaan tarvi pelätä, että hirviä näkyy vähään aikaa. On taas lenkkimaastot kohta (toivottavasti) vapaat. Kunhan soltut lähtevät.

Sota Read More »

Helppoa

Tiistaina vanhempani olivat päivällä käyneet ”tiluksillani” ja äiti päästi koirat pariksi tunniksi tarhaan. Olivat kuulemma olleet ihan kiltisti siellä koko ajan (pitämättä meteliä, että päästäkää meidät täältä pois). Olipa helppoa tulla kotiin kun paikat olivat järjestyksessä ja pojat olleet ulkona.

Helppoa Read More »

Metsässä

Eilen olimme rohkeita ja suuntasimme lähimetsään. En ollut mitään laukauksia kuullun enkä muutakaan poikkeavaa, joten tuskin siellä hirvijahtia oli juuri menossa. Teimme kunnon lenkin jotta saisin myös aamulla alkaneen migreenin paremmaksi. Ja kyllähän siitä olo parani. Kamerakin oli tällä kertaa mukana ja sain ihan kivoja otoksia pojista. Naapurin Otto-koira ei huomannut meidän lenkille lähtemistä, joten

Metsässä Read More »

MBT-kengät tulivat

[:fi]Keskiviikkona saapuivat hartaasti odottamani MBT-kengät. Toimitus oli todella nopea, vaikka tulivat Englannista (tilattu eBaystä uutena). Aamulla olin tehnyt koirien kanssa lenkin normaaleilla kengillä (kokeilin sauvakävelyä pitkästä aikaa, selän takia). Otto lähti mukaan ja sinnitteli vaikka lenkki oli tunnin. Oton takajalat ovat huonossa kunnossa koska sillä on tosi huonot lonkat. Otto kun osaa bongata meidät lenkille

MBT-kengät tulivat Read More »

Pitkästä aikaa v2

Taas on päässyt vierähtämään viime postauksesta. Pääasiallisesti aikani on kulunut sisustussuunnitelussa. Aiheeseen liittyvä kuvia on ainakin katseltu kiitettävästi ja osaa niistä yritetty soveltaa omaan asuntoon. Olen ihastunut ns. Country teemaan  sisustuksessa (esim. tässä yksi kuva aiheesta). Ei kellään olisi tiedossa hyvää koiranomistajan sisustusopasta? Koirille olen hankkinut metallihäkin, jota olisi tarkoitus autossa pitää. Ainakin pitkillä matkoilla.

Pitkästä aikaa v2 Read More »

Kuulumisia

Nettiyhteys meni poikki torstaina ja toistaiseksi olen ilman yhteyksiä kotona. Huomenna toivottavasti tulossa parannusta asiaan. Loma loppui ja palasin töihin eilen. Viikon aikana on kaksi kertaa tullut eksyttyä metsissä. Toisella kerralla oli isompi poppoo mukana ja teimme kunnon lenkin. Tervetuloa vaan toistekin kylään ja eksymään, sehän meikäläisellä on verissä – siis eksyminen. Kävimme ihan Kanta-Hämeen

Kuulumisia Read More »

Scroll to Top