kannykuva

Koe

Kävin toissa lauantaina Minnien & Alfien kanssa kääntymässä taippareissa. Minnie teki hyvän vesityön. Maalla markkeerasi hyvin ja toi variksen. Vähän kovisteli sitä, mutta varis säilyi ehjänä. Sitten hakutyö oli tehotonta. Yksi vaakku tuli ruudusta, mutta muutoin teki huonointa hakutyötä mitä sillä olen nähnyt. Saimme kätellä tuomaria. Alfie haki ensimmäisen lokin kannustusten kanssa vedestä. Sitten tuli

Koe Read More »

Noutaja tuli

Kukolle nimittäin. Kun kukon viime kuussa supi yritti napata, niin se viisastui ja pysyi hiljaa. Pari viimeistä päivää se oli kiekua kajautellut ahkerasti. Jopa kävi kukkoilemaan vuohille ja Hilla sai nokasta otsaansa. Liika itseluottamus kostautui. Se oli jostain syystä lähtenyt aitauksesta (2m korkea) ja mitä sen jälkeen tapahtui on arvoitus. Olin terassilla kun Alfie pyrki

Noutaja tuli Read More »

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Kesäkuun alussa kävin hakemassa 4 kukkoa. Ekana yönä jätkät pitivät melkoista meteliä: kukko-kiekuuta kajahteli ilmoille ahkeraan. Eivät pysyneet aitauksessa, mutta pihalla kuitenkin. Kunnes alkoi lauma vähetä. Hain niille seuraksi 4 kanaa ja ne joutuivat pari päivää oleilemaan entisessä koirien näyttelyhäkissä. Tällöin kuulemma tottuvat alueeseen ja pitävät sitä omanaan. Hyvin toimi. Päästin kanat sunnuntaina ulos häkistä

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Read More »

Kesä

[:fi]Taisi kelien puolesta kesä tulla vähän etuajassa, ainakin helteet. Mitä onkaan tapahtunut sitten viime postauksen? Eddie kävi yhtenä päivänä suoraan lenkiltä naapurin puolella ja kun tuli takaisin (suht nopeasti) niin huomasin veriläikkiä lattialla. Nuoli jalkaansa ja kosketin sitä ja sain verta käteeni. Sitten pesemään jalkaa ja tutkimaan missä haava, mutta ei löytynyt. Hetken päästä tutkin

Kesä Read More »

Lammenvalloittajat

Tänään tuli kaksi kutsumatonta vierasta kotilampeen. Mikäs siinä, saahan täällä kyläillä. Vaikutti vain siltä, että alkoivat jäädä. 2 vuotta sitten tuossa lammessa oli emo poikasineen ja kun kodin etuovelta on lammelle ~20 metriä ja talossa 3 flattia, niin ei paras mahdollinen yhtälö. Tuolloin 2 v sitten kävin naapurista hakemassa kuorma-auton lokasuojia + putkia suojaamaan poikasia

Lammenvalloittajat Read More »

20 vuotta

sitten syntyi toinen flattini Niki, Fernbrae Black Beauty. Sen kunniaksi muutama kuva Nikin hakureissulta kesältä 1993. Eipä silloin heiluttu kameroilla kuten nykyisin. Paperikuvat, ei digikuvia 🙂 . . . . . . . . . . . . . . . . Lenkkipolku on nyt lumen sulaessa vaikea kuljettava, joten otin auton ja ajoimme lenkkipaikalle.

20 vuotta Read More »

Kevätkylvö

Eka ”kevytkylvö” tehty. Laitoin kahteen purkkiin sitrusheinää. Ne tuoksuvat/haisevat, joten toivottavasti karkottavat ampparit (engl.kielinen artikkeli aiheesta). Ostin vähän muutakin kuin tuota heinää ja ne saavat odottaa huomiseen tai parin päivän päähän. Käytetyt maito- ja piimäpurkit sopivat tähän tarkoitukseen hyvin. Leikkaa yhden sivun auki, niin että saa kannen ja siihen voi kirjoittaa mitä siemeniä mullassa on.

Kevätkylvö Read More »

Vuohenmaitoa koirille

Koirat ovat joutuneet olemaan ilman vuohenmaitoa pitkään. Kun viime kesänä meni polvi eikä se vieläkään ole kunnossa, niin jäi lypsäminen. Nyt kyllä lypsäisin taas, mutta tietty Lumikista ei maitoa tule kun en sitä lypsänyt. Kunhan vuohet pääsee taas vihreälle, niin eiköhän tuo Lumikki ala taas maitoa tuottamaan. Jos ei itsestään, niin sitten pitää heruttamalla yrittää

Vuohenmaitoa koirille Read More »

Scroll to Top