kannykuva

Treenit

Eilen käytiin treenaamassa. Kun ratsastus siirtyi normikeskiviikon sijaan lauantaille, niin otin toisenkin koiran mukaan (mikä ei sitten ollutkaan järkevä päätös). Tarkoitus siis oli treenata Minnietä, mutta kun Alfiekin tarvitsee treeniä, niin otin sen mukaan. Itse asiassa Alfie tarvisisi huomattavasti enemmän kuin Minnie. Tiinan ensimmäisestä pentueesta tuli 2 urosta myös treeneihin. Toisella niistä meni niin hyvin, […]

Treenit Read More »

Kili

Wilma järjesti juhannusyllätyksen: poikakilin. Laskettu aika olisi ollut viikon kuluttua viikonloppuna. Odottelin synnytystä ensi viikolla, joten vielä olin ”turvallisin” mielin. Sitten kuului ovelta koputus ja naapurista tyttö tuli kertomaan, että Wilma on saanut jo kilin kun sellainen on tarhassa. Ei muuta kuin kiireen vilkaan katsomaan ja siellähän jo kili huojui ja vaappui jaloillaan. Odottelin josko

Kili Read More »

Kokeen jälkeinen välinpitämättömyys

Lähimetsissä pidetään kokeita. Kokeen jälkeisinä parina päivänä keräsin melkoisen pinon paparirättejä talteen. Omilla koirilla kun on paha tapa pistellä joitain niistä poskeensa…. Tänään lenkillä taas sama juttu. Paperirättiä aivan törkeästi ympäri metsää. Eli taas ilmeisesti on pukannut alueella koetta. Kokeet perustuvat vapaaehtoiseen työhön ja arvostan sitä. Vahinkoja sattuu. Mutta näiden kahden kohdalla kyse ei ole

Kokeen jälkeinen välinpitämättömyys Read More »

New kid on the block

Ihanhan tässä on kuumimmat uutiset unohtunut kertoa: Hartsa (Härski) Hartikainen tuli n. 3 viikkoa sitten tänne hoitoon. Hartsa on vuoden ikäinen konsultoiva pukki (konsultoi, ei tee). Hartsa tuli tänne vähän seuraa hakemaan kunnes kotiin tulee kaksi pikku kiliä. Maailma on niin pieni, että ko. kilit ovat samasta isästä, jolle Wilma on raskaana 🙂 Hartsa katolla

New kid on the block Read More »

Ohjelmaa

Edellisestä postauksesta on taas aikaa. Minnie aloitti koirakoulun ja käy maanantaisin Omskakas Sarin pitämässä koulutuksessa Lohjalla. Olemme siellä nyt kaksi kertaa käyneet. Eddie on ollut mukana ja sen opittavana lähinnä on ollut kärsivällisyys. Saa katsella kun muut tekevät ja sen tarkoitus on olla hiljaa. Viime viikolla keskiviikkona Minnie kävi myös heppatallilla tutustumassa. Sai paljon nameja,

Ohjelmaa Read More »

Sitä sun tätä

Koko poppoo kävi maanantaina ottamassa rokotukset. Minnie painoi 16kg, Eddie 34 ja Alfie 35. Tiistaina löydettiin metsästä oikein mahtava rallirata. Siellä on vähän hakkuuhommia tehty ja jollain pienellä vehkeellä tehty siks’sakkia metsän. Siinähän me sitten menimme ja hauskaa oli. On se hienoa kun pelkkä kiemurtelu saa jo hyvälle tuulelle 🙂  Täältä voi katsella karttaa reitistä

Sitä sun tätä Read More »

Vauvabuumia?

Minulla on ollut flatteja vuodesta 1988, eli 22 vuotta. Yhtään pentua en siinä ajassa ole tehnyt. Viime kesäkuussa hankin 3 vuohea. Eilen kävin astuttamassa Wilman. Wilma & Antsa 4.2.2010 Vuohista en tiedä yhtään niin paljon kuin flateista ja silti päädyin tällaiseen ratkaisuun. Johtuu ihan siitä että neitsytlypsäjäni Lumikki ei tuota paljoa maitoa nyt talvella. Hyvä

Vauvabuumia? Read More »

Tietää mitä välttää

Iltalehdessä uutinen Klaukkalan eläinlääkäriaseman johtajasta. Paikasta, jota kannattaa välttää. Kävin siellä marraskuussa Alfien kanssa kun Skutille ei päässyt. Alfiella ärtyi korvat tosi pahasti je halusin viedä sen tohtorille ennen viikonlopun alkamista. Alfie sai tuolta korvatippa reseptin. Pari vkoa myöhemmin kävin Skutilla molempien koirien kanssa ottamassa kennelyskärokotteen. Samalla Eddien tulehtuneita silmiä tutkittiin sekä Alfien loppumaisillaan olevaa

Tietää mitä välttää Read More »

Oho!

Mikäköhän Alfielle tänään illalla tuli? Tallilta tultuani vähän järkkäilin kotipihalla paikkoja ja yksi kuivattu kani siinä sai siirtyä. Hetken kulutta näin Alfien ko. kuivakanin kanssa. Kutsuin sitä luokse ja sain kuivakanin käteen. Heitin sen ja Alfie nouti sen riemua täynnä. Tein sen uudelleen ja sama juttu. Suoraan käteen ja koira oli onnesta notkolla. Siis mitä

Oho! Read More »

Scroll to Top