kannykuva

Kesäkuun loppu

Ei ihan putkeen mennyt…. Torstaina 28.6 tulin kotiin ja huomasin, että koirat ”olivat pitäneet lystiä”. Ei muuta kun siivoomaan. Päästin koirat imuroinnin ajaksi ulos. Siinä sitten imuroin muutenkin kuin vain koirien iloja päivältä ja kun pääsin eteiseen ja katsoin ulos niin mitä näin? Nuppu-vuohi ui lammessa kaksi mustaa flattia perässä! Perkeleitä säästämättä kutsuin koirat sisälle. […]

Kesäkuun loppu Read More »

Toukokuun yhteenveto

Harvinainen toukokuu. Pihalla on sattunut ja tapahtunut by eläimet. Ei nimittäin ole aikoihin tullut sairastettua näin flunssaa. Ensin huhtikuussa ja jytkympi sitten toukokuussa. Koirat eivät päässet lenkille 2.5 viikkoon! Se on näitä lastentauteja kun tuli toimistovelvoite ja sieltä sitten saa kivoja tartuntoja. Kotikonttoriaikoihin ei tullut vuosikausiin näitä tauteja. Nyt on sitten lääkkeitä popsittu ja saikkua

Toukokuun yhteenveto Read More »

Pössyttelyä

Minnien juoksu on saanut suuria tunteita aikaan. Siispä hankin DAPin rauhoittamaan tilannetta. Vaikuttaa sille, että noiden feromonin pössyttely tosiaankin auttaisi. Pojat ovat sen jälkeen olleet paljon rauhallisempia. Tietty Minnien juoksukin alkaa kohta olemaan lopuillaan, mutta laitoin sen toimintaan parhaimpina päivinä. Yksi mielenkiintoinen havainto Minnien käytöksestä juoksun aikana: parhaimpina päivinä olisi kuka vaan kelvannut, mutta pari

Pössyttelyä Read More »

Haipakkaa

On vähän ollut haipakkaa viime aikoina ja jatkuu vielä. Tänään alkoi myös uusi koulu. Sitä sitten vuoden verran. Minniellä alkoi juoksu. Viime viikolla tutkiskelin josko paperi näyttäisi punaista kun Alfie silloin tällöin nuuskasi, mutta ei mitään. Maanantaina lenkillä Alfie oli vähän enemmän kiinnostunut ja lenkin jälkeen ”paperitesti” näytti punaista. Viimeksi juoksu helmikuussa -11 ja tietty

Haipakkaa Read More »

Sunnuntai ulkoilua

Minnie & Eddie lähtivät tänään katsastamaan fasuja. Otin Eddien aluksi autosta mukaan ja kahlasimme hangessa pellon halki rannalle, missä yksi fasukka lensi puuhun.  Sitä siis etsimään. Aika nopeesti oli käytetty pyssymiehen, ohjaajan ja koiran energiavarastot kun reisiä myöten ryömimme hangessa. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että olispa ottanut molemmat koirat: toinen haussa kun toinen lepää. Jälkiviisautta

Sunnuntai ulkoilua Read More »

Tassut

Serkkuni, labbisimmeinen, suositteli jossain vaiheessa Relaxant’ia kertoen, että se mm. vähentää lumen paakkuuntumista tassuihin. Niinhän siinä purkin kyljessä sitten luki ja ostinkin pikkupurkin (150 ml) tuotetta. Laitoin ½-1h ennen lenkkiä tassuihin ja lähdimme lenkille. Alku vaikutti lupaavalta, mutta sitten alkoi tassujen lutkutus. Ehkä se sitä kuitenkin jonkin verran hillitsi, juuri tuon alkumatkan. Tänään päätin kokeilla

Tassut Read More »

Kongit

Kuten tuossa aikaisemmassa postauksessa vähän mainitsinkin, niin nyt on kolme (3) kongia tilattu. Päädyin ostamaan ne eBay USA:sta. Edut: halvempi hinta & nopeampi toimitus. Suomessa ilmoittivat toimittavan 4-5 päivän jälkeen kun USA:ssa tilauspäivänä. Sainkin pari tuntia tilauksen jälkeen kuittauksen, että tuotteet ovat lähteneet. Todellisuudessa tuskin eroa Suomesta toimitettuun, mutta mahdollisuushan aina on. Kolme kongia on kokonaishinnaltaan

Kongit Read More »

Viikko

Reilu viikko edellisestä postauksesta. Siinä välissä on lenssua sairastettu (mitäs pidin taukoa D3:ssa…) ja vähän muutakin. Toissapäivänä taas alottelin lenkit hangessa ja 2.5km oli killeri. Eilen sitten rauhallisemmin 1.7km ja otin 2 vuohea vielä mukaan ettei mene hötkyilyksi. Torstaina (tänään) sitten jo vähän pitempi lenkki. Eilen Hilla vuohi jäi kotiin eikä tullut lenkille kahden mukana.

Viikko Read More »

Sapuskaa

Pojat ovat olleet luonnollisella ravinnolla maaliskuusta 2010 ja Minnie vuoden iästä lähtien. Ohjeita olen yrittänyt parhaani mukaan soveltaa ja toisaalta tuskin noita nyt kovin pahastikaan voi pentuvaiheen jälkeen enää pieleen ruokkia. Sattumalta löysin veljeni kautta Barffaus-sivuston, jonka omistaja on veljeni entinen luokkakaveri. Otin häneen yhteyttä ja pyysin tekemään lättysille oikeaoppisen ruokavalion. Nyt meillä sitten sellainen

Sapuskaa Read More »

Scroll to Top