Crufts 2007
Crufts 2007 ja Gundog ryhmä, jonka Simon voitti. Videon alussa on gundog ryhmää yleisesti ja lopussa ryhmänäyttely.
Crufts 2007 ja Gundog ryhmä, jonka Simon voitti. Videon alussa on gundog ryhmää yleisesti ja lopussa ryhmänäyttely.
Nuusku (Suomen Noutajakoirajärjestön jäsenlehti) tuli tänään postissa. Sivulla 48 käsitellään noutajablogeja ja eikös flateistakin ollut juttua (30.11.06). Juttu oli kirjoitettu silloin kun olin pari viikkoa vanhempieni luona suremassa Ellan kuolemaa. Tosin siitä en tuossa kirjoituksessa maininnut, joten en tiedä jäikö lehden lukijoille käsitys, että pikkutyttö se siellä kirjoittelee (asustelee vanhempien luona). Kirjoitushan oli otettu yksi
Photo Friday topic: Alone Ella died far too early (at the age of 2) and here is Niki at her grave alone, and feeling sad that she lost her companion.
Niki kävi sunnuntaina luovuttamassa verta flattien geenitutkimukseen. Kaksi purkkia verta otettiin: RNA ja DNA. Hieman haasteita tuotti löytää suoni vanhalta koiralta aluksi, mutta kyllä se sieltä sitten löytyi. Oikein tummanpunaista verta valui putkiin. Ei kuulemma kärsi koira ainakaan anemiasta 😉 Kotimatkaksi laitoin Nikin sitten farkun taka-osaan (se on nyt Ellan lähdön jälkeen saanut olla auton
Niki geenimetsällä Read More »
Soitin nyt lauantaina Marylle. Hän ei tiedä muita hyviä pentuja kuin se Guinesin lapsenlapsi, joka astutettiin 2 viikkoa sitten. Kyselin häneltä myös muista pennuista, joita on UK:ssa. Hän ei suositellut niitä. Yksi kennel, jossa on nyt pentuja on pentutehdas ja näiden koirien luusto ei ole ollut hyvä. Muistelinkin, että Elllan isän omistaja reilu vuosi sitten
Pentu update part 2 Read More »
Kun en vielä ole soittanut Marylle (ehkäpä nyt tänä iltana vihdoinkin), niin tässä töiden lomassa kysyin asiaa Oraakkelilta. Jippii! Pentu on tulossa 😀
Oraakkeli: pentu tulossa Read More »
Tässäpä vastakohtien vastakohta: musta (flatit) / valkoinen (lumi)jäätynyt (lumi) / sula (vesi)
Niki pääsi lyhyelle lenkille tiistai-iltana. Takki päälle sekä 4 kpl lasten liukuestosukkia (paremmat kuin ne koirantossut). Yksi sukista irtosi jo taloyhtiön pihalla. Ilmastointiteippi ei näillä pakkasilla jaksanut pitää kunnolla kiinni. Toinenkin sukka lähti metsässä. Huomasi heti sukan hyvät vaikutukset, koska kun sukka lähti tassusta, niin aristelu alkoi. Eilen tuli myös imuroitua kotona. Niki kuulemma ei
Todellinen tilanne: Aamupäivä töitä tehdään kotona ja suunta työpaikalle klo 11 jälkeen. Kotiin palaillaan hivenen ennen klo 18 kaupan kautta. Ovella vastassa flatin lisäksi ”dynaaminen tuoksu”, joka aromillaan kertoi vahingon tapahtuneen. Kun pääset sisälle, huomaat roskiksen sisällön ripoteltuna ympäri asuntoa. Mitä sitten tapahtuu? Versio A: Flatti on muutaman vuoden vanha, joten roskiksen dyykkaamisesta se saa