Sari

Eläimellistä menoa lapsesta asti. Kissoja ollut aina. Flatit tulivat kuvioihin vuonna 1988 ja vuohet 2009. Kanat muistaakseni tulivat 2011. Maalle muutin 2008 ja edelleen opetellaan mitä kaikkea mahtavaa maalla voi tehdä.

Ella meno päällä ja netistä bongattua

Maanantaina näin jo töistä käsin, että Ellalla on vauhti päällä. Se osaa avata liukuovet hienosti (tassu läpsäyttämällä oveen sen verran, että alkaa avautumaan ja sitten kuonolla loput). Webcamera on siitä hyvä, että näin livenä työpaikalta miten ovien avaaminen käy. Vaatekaappit ovat peililiukuovilla. Sitten kaapin sisältöön vain käsiksi ja puuhaa riittää. Sieltä voi vetää tavaroita / […]

Ella meno päällä ja netistä bongattua Read More »

Ellan hiihtoreissu

Ajattelin antaa Ellalle kunnon kyydit ja otin se mukaan hiihtoreissulle sunnuntaina. No, eipä tuota hiihtokokemusta ole aikoihin kertynyt itsellekkään, mutta positiivisesti ajattelin, että vauhti on ainakin reippaampaa. Menimme järvelle (Pitkäjärvi) vähän syrjempään hiihtämään. Joskus saa kuulla koirista, joten ajattelin suosiolla mennä sivumpaan hiihtämään. Reissusta tuli noin 2 tuntinen ja virtaa riitti Ellalla. Taisi meikäläinen enemmänkin

Ellan hiihtoreissu Read More »

Vakooja?

Katselin tänään webcam tilastoa ja huomasin epämääräisen kävijän. Vanhempani, veljeni ja naapuri ovat tuttuja visiteeraajia sivulla, mutta tämä uusi yllättävä tapaus ei ole. Kun en hirmusti edes osoitetta jakele, niin ihmetyttää miten joku on sinne ylipäätään löytänyt. Referring URL oli myös tyhjä. Tai niinhän se on aina. Kaikki ”virtuaaliset koiravahtini” tulevat suoraan sivulle kun tietävät

Vakooja? Read More »

Eroon photoblogista?

Siitä on jo useita kuukausia kun pyysin päästä pois photoblogin listoilta. Mitään ei ole vieläkään tapahtunut. Klikkasin vaihtoehtoa ”Author requests removal”. Tästä siis on todella useita kuukausia. Nyt kävin klikkaamassa ”Not a photoblog”. Miten ihmeessä tuolta pääsee pois? Omassa näkymässäni photoblogissa (eli kirjautuneena) olen jo pitkään nähnyt yliviivattuna sivustoni, mutta jos menen kirjautumatta katsomaan, niin

Eroon photoblogista? Read More »

Musta kuva

Jäiköhän aamulla endoderista painamatta start nappulaa? Jotenkin kyllä muistaisin, että olisin sitä painanut ennen töihin lähtöä. No, joka tapuksessa kotoa ei tule nyt ”elokuvaa” ja vähän tuntuu orvolle kun on tottunut pitämään kuulokkeita korvilla ja katsella mitä touhutaan kun kuuluu pienikin rapina. Pitäisiköhän sitä käydä kotona välillä ja tarkistaa tilanne? Ella voi tietysti olla säätänyt

Musta kuva Read More »

Viikonloppu

Perjantai-illalla tehtiin aika lyhyt lenkki; n. 40 min. Lauantaina matkana suurin piirtein sama, mutta muita koiria tuli vastaan ja Ella halusi leikkiä. Aluksi tuli 10-vuotias ärhäkkä uros, joka leppyi Ellaan ja he juoksivat ympäri peltoja. Sitten tuli boxeri Noora ja taas leikittiin. Kuulin Nooran omistajalta, että Nooralla havaittiin spondyloosi vuosi sitten. Noora on nyt 5½-vuotias.

Viikonloppu Read More »

Siat pellolla Tokoilee

Oltiin eilen pitkästä aikaa Ellan kanssa Tokoilemassa. Vähän myöhästyttiin ja ilmoitettiin myöhästymisen syyksi Ellan pommiin nukkuminen…. (olisikohan omistaja ollut päikkäreillä kun se yksi yö tuli valvottua). Ei mennyt Toko yhtä hyvin kuin esim. viimeksi, mutta ihmekö tuo. Ella ei ollut päässyt lenkille sinä päivänä ollenkaan ja Tokoilusta on aikaa (ollaan vähän oltu kuin siat pellolla).

Siat pellolla Tokoilee Read More »

Spondyloosi

Viime yö tili valvottua. Itse asiassa huomasin jo töiden jälkeen lenkillä, että Niki oli jotenkin ”outo”. Lenkillä se selvästi väisteli Ellaa ja meni jopa kunnolla lumihankeen kun Ella juoksi polulla sitä kohden. Kotona annoin sille kuukauden tauon jälkeen 20ml Metacamia. Nukkumaan mennessä toiset 20ml kun oli jotenkin levottoman oloinen. Sitten yhden aikaan yöllä loput pullosta

Spondyloosi Read More »

Scroll to Top