Cough

[:fi]Alfie alkoi vuodenvaihteessa yskiä tavallista enemmän.

Ainahan hän on stressiin reagoinut yskällä. Jos Eddien kanssa on ollu kärhämää, niin Alfie on alkanut yskimään ja saanut korvatulehduksen. Yskä on lähtenyt itsestään, mutta korvat ovat vaatineet hoitoa.

Päätin antaa Alfielle vuoden vaihteen yskään vain Metacamia. En uskaltanut lähteä lääkärille. Vaikka siitä on jo n. 16 vuotta kun Miran vein yskän vuoksi tohtorille, niin pelko siitä jäi. Alfie sai Metacamin viikon.

Yskä rauhoittua, mutta tuli viime viikonloppuna takaisin. Aloin taas antaa Metacamin ja maantaina se oli sen verran pahentunut, että pelosta huolimatta varasin tohtorille ajan. Varauduin pahimpaan. Kuten Miran kanssa oli käynyt ja en ollut osannut silloin varautua.

Alfie tutkittiin: otettiin lämpö, kuunneltiin sydän- ja keuhkoäänet sekä mitattiin pulssi. Vähän oli toisella puolella rohinaa. Sitten herra pääsi röntgeniin. Kuvia tulkittiin kahden eläinlääkärin kesken.

Kuvassa näkyi jotan muodostelmaa, josta oli vaikea sanoa mikä se on. Hyvin todennäköistä, että kasvain, mutta kun ei tiedä minkä laatuinen ja onko ollut pitempäänkin. Keuhkoputket olivat vähän huonossa kunnossa. Niinhän ne Nikilläkin olivat olleet ja hän oli saanut astamalääkettä (putkia laajentavaa) enemmän tai vähemmät elämänsä 3 viimeistä vuotta.

Juttelin eläinlääkärin kanssa siitä, mitä nyt pitäisi tehdä. Hän oli sitä mieltä, että koiran kanssa kotiin ja seurataan tilannetta. Halusin vähän enemmän vakuuttelua, että se on viisasta. Hän sanoi, että kun koira syö ja juo normaalisti, lenkkeilee edelleen sekä vatsakin toimii normaalista, niin ei ole syytä tehdä mitään muuta kuin antaa särkylääkettä. Lisäksi Alfielle kokeillaan keuhkoputkia laajentavaa lääkettä. Kysyin vielä, että mitä hän itse tekisi tässä tilanteessa ja sanoi, että kyllä hän koiran kotiin veisi.

Se sitten riitti. Alfie tuli kotiin.

Cough 1 Cough
Alfie, Eddie & Minnie. Hanie ei kuvaan ehtinyt, muuta kiirettä piti.

Tänään hän on yskinyt vähemmän kuin eilen. Käytiin lenkillä ja ihan reippaasti juoksi edessä ja välillä lönkötteli takanani. Ihan kuten Eddiekin.

Eddien astmalääkettä syö nyt Alfie. Eddiekin kävi viime vuoden puolella tohtorilla kun sen hengitys on ns. äänekästä. Välillä vinkuukin. Tutkittiin ja eipä siitä muuta löytynyt kun, että joku paikka vähän oli ahtaanpuoleinen ja yhdisettynä vanhuuteen, niin voi sitten tulla ääntä. Halusin hälle kokeilla josko lääkkeestä olisi apua ja 2 viikkoa söi eikä mitää muutosta. Lääke sitten lopetettiin. Nyt siitä sitten on Alfielle josko auttaa.

Onhan tämä. Koirat vanheee ja ikuisesti ne haluaisi pitää.

Juuri sunnuntaina kävin kaverillani, jonka kanssa juteltiin hänen koirastaan. On nyt 8-vuotta ja kaverini siihen totesi, että toiset 8 vielä edessä. Mietin, että flattien kanssa voi jo hyppiä riemusta kun 10v tulee täyteen. Nyt pojat lähentelevät 11v. Hyvin muuten vielä tulevat lenkillä, mitä nyt toisen hengitys välillä vinkuu ja toinen välillä yskii.

Mihin tämä aika on hävinnyt? Juurihan nuo olivat vetreitä nuoria miehiä, jotka painoivat täysillä metsässsä. Nyt tytöt vetelee mennen tullen ja pojat välillä lähtevät mukaan, mutta ei mitää niin pitkiä spurtteja kuin tytöillä.

Jatkoajalla mennään ja olen kiitollinen jokaisesta hetkestä. Ei tällä hetkellä mitkään pikkuasiat paina.

 

 [:en]Alfie is coughing and went to see a vet. Is is turning 11 this Sprint.

X-ray showed some growth near his lungs but nothing too serious at this point. We go day by day and now with pain medication.

He still eats & drinks normally and is walking & running during our daily walks. Same with Eddie. Well, Eddie is not coughing but his breathing can be a bit noisy at times. He was checked by vet in the end of last year and it’s just noisy. Nothing serious could be found.

So we take day by day and enjoy every moment we have together.

 [:]

Satunnaisia poimintoja

Hätähousut

Kävin päivällä ”vähän” shoppailemassa (= monessa paikassa kun aina jotain unohtui). Kun tulin kotiin, niin joulukuusi (teko) oli pitkällään lattialla sekä lahjapaketit auki. Että silleen.

Lue lisää »
Mickie 3 vuotta - flatin synttärit
uutiset

Mickie 3 vuotta

Aika se rientää hurjalla vauhdilla. Mickie täytti 3 vuotta 11.5. oli Mickien synttärit ja jotenkin tuo kakku vuosien saatossa muuttuu helpommaksi ja helpommaksi. Harmi kun

Lue lisää »

Snap

Lisäsin sivustolle Snap’in. Josko ihastuisi siihen. Katso miten linkitys esim. juuri Sinun sivustolle näyttää! Esimerkki:The Life of Jalo Ihan hauska tuo haku Snap sivustolla. Siitäkin

Lue lisää »
Scroll to Top