Vauvabuumia?

Minulla on ollut flatteja vuodesta 1988, eli 22 vuotta. Yhtään pentua en siinä ajassa ole tehnyt.

Viime kesäkuussa hankin 3 vuohea. Eilen kävin astuttamassa Wilman.

Wilma & Antsa 4.2.2010

Wilma & Antsa 4.2.2010

Vuohista en tiedä yhtään niin paljon kuin flateista ja silti päädyin tällaiseen ratkaisuun. Johtuu ihan siitä että neitsytlypsäjäni Lumikki ei tuota paljoa maitoa nyt talvella. Hyvä kun desin saa päivässä. Kesällä se tuotti n. 1½ litraa päivässä. Ja vuohenmaidolle on kysyntää. Nytkin se mitä Lumikki tuottaa menee suoraan Minnielle. Meikä ei sitä nyt yhtään saa. Eikä oikeen pojatkaan paria ”tippaa” lukuunottamatta.

Minnie sai jopa hieman vähemmän vuohenmaitoa jonkin aikaa sitten kun sitä lypsin & pakastin yhdelle flattipentueelle. Myös kaverini staffipennulle on pyydetty vuohenmaitoa.

Vuohenmaito on lähin koiran emon maidolle. Kaikki koirani rakastavat sitä, myös kissat. Niin, ja minäkin. Ja kavereiden koirat. Kun pojat saivat viime kesänä vuohenmaitoa, niin niiden turkit olivat aivan ihanat!

Nyt kun Wilma on astutettu ja toivottavasti kantava, alkaa senkin maidontuotanto. Kesällä riittää Lumikin maito. Wilma saisi kilin heinäkuussa ja pari kuukautta sitä imettää. Ehkä ensi talvena riittää  toivottavasti sitten enemmänkin maitoa.

Kilit muuten maksavat n. 20 euroa / kpl. Että tiliä tässä myös tehdään….

Wilma & Antsa 4.2.2010

Wilma & Antsa 4.2.2010

Satunnaisia poimintoja

Bath time

[:fi]Koko poppoo pääsi tänään pesulle Marseille saippualla. Olihan niiden turkkikin vähän sellainen nihkeähkö kun koirat eivät enää ui päivittäin, mutta todellinen syy pesulle oli se, että meille

Lue lisää »
Kuvaus

Minnie 8 years

[:fi]Minnie (Trephilip Night Sky Lass) täytti 13.10.17 vuosia 8. Synttäreitä juhlistettiin raakakakulla.[:en]Minnie (Trephilip Night Sky Lass) turned 8 years on October 13th and we celebrated

Lue lisää »

Blogista kirja

Kerroin jo aikaisemmin projektista tehdä bloggerin kirjoituksista kirja itselleni muistoksi. Tarkoitus olisi, että siihen tulisi postaukset ja valokuvat. Kirjapaino puoli on jo ”hanskassa”. Helsingissä on

Lue lisää »
Scroll to Top