Takaisin töihin

Tänään sitten alkoi taas työt loman jälkeen.

Jätin Nikin makkariin yksikseen ja pojat saivat muun osan keskenään. Alfi ei ainakaan jää huutamaan kun se saa olla Eddien kanssa kaksisteen. Aluksi erotin kaikki kolme, mutta meneehän nuo pojat keskenään.

Töissä tietty se normaali aloitus. Piti soittaa tukeen kun salasanat olivat päässeet unohtumaan. Yritin kyllä kolme kertaa, mutta aina meni väärin.

Ajattelin kohta lähteä kotiin jatkamaan töitä ettei poikien tarvitse olla liikaa yksin. Työpaikalle pitää kuitenkin päästä  ajoittain jo hyvän ruuan takia kun kolme viikkoa oli ihan omien ruokien varassa. Onneksi tosiaan on se etu, että töitä voi tehdä kotonakin.

Satunnaisia poimintoja

Yllärijuoksu

Alfie on jonkin aikaa ollut kiinnostuneempi Minnien takapuolesta. Minniellä ollut juoksut talvella kerran vuodessa, joten en tuota kiinnostusta ”sillä lailla” noteerannut. Kunnes näin portailla veritahran.

Lue lisää »
Scroll to Top