Sokeaksi vanhuudelle

Sokeaksi vanhuudelle 1 Sokeaksi vanhuudelle

Kuvassa vasemmalla Mira (17.3.1988-30.03.2002) sekä oikealla Niki joskus vuonna X (1997?) kun digikuvaus oli ihan uutta ja kuvan taso sen mukainen (sininen). Töistä lainattu kamera.

Sen jälkeen kun Ella nukkui pois, olen menettänyt peilin Nikin vanhuudellle. Ellalla ja Nikillähän oli 11 vuoden ikäero.

Muistan jutelleeni yksi päivä yhden flattikasvattajan kanssa flaiteista noin ylipäätään. Silloin hän mainitsi sen kun jotkut tulevat niin sokeiksi omista koiristaan, etteivät huomaa sen olevan liian vanha ja kärsivä. Muistan tuon lauseen kirpaiseen.

Nyt olimme juuri Nikin kanssa lenkillä. Vastaan tuli pariskunta Novascotiannoutajan kanssa ja jäimme hetkeksi juttelemaan. Tietenkin aiheena oli Ellakin. Sitten pääsimme aiheeseen vanha koira ja nainen kertoi kuinka hänen vanhempansa olivat tulleet omalle koiralleen sokeiksi eivätkä nähneet sen kärsivän. Sanoin, että olen Nikin kanssa miettinyt samaa. Että en enää näe kuinka vanha se on kun Ella ei ole vertailukohteena. Siihen tuo nainen taasen vastasi, että tuohan on vielä hyvässä kunnossa. Pirteä ja liikkuukin niin hyvin.

Huh! Kyllä keveni hieman olo.

Satunnaisia poimintoja

Enkeli

Ihmettelin, mitä minun pitäisi muistaa tänään. 30.03 päivämäärässä tuntui olevan jotain. Ja tulihan se sieltä iltapäivällä: tänään on tasan 7 vuotta kun ensimmäinen flattini, Mira,

Lue lisää »

Tallilla

Reilun kahden vuoden tauon jälkeen taas ratsastamassa. Mahtavaa! Kun 6-vuotiaana aloitti harrastuksen, niin eipä nuo tauot ihan hirveästi taitoihin vaikuta. Otin pojat mukaan tallille, koska

Lue lisää »
Scroll to Top