Sähkömittari raksuttaa

Ihan aiheen ohi (flatit) mutta pakko kai tämä on siirtyä kirjalliseen muotoon videoin ja valokuvin ja linkittää Fortumille.

Sähkönkulutus heinä- ja elokuussa on muuttunut huimasti (kolminkertaiseksi) vaikka mitään ei ole muuttunut kulutuksessani. En lämmitä vielä (tänäänkään) eikä mikään muukaan ole muttunut ym ym. Ehkä nyt vähän enemmän valaistusta verrattuna heinäkuuhun, mutta ei siis oleellista muutosta.

Heinäkuun lopulla tuli sähkötolppa katkenneena alas + sähköjohdot + mittarit. Sen jälkeen alkoi meikäläisen sähkömittari raksuttaa.

Olen Fortumiin ollut yhteydessä ja saanut erinäisiä selityksiä kummalliselle nousulle. Niistä mainitsin mm. Fortumin Facebook sivuilla.

Perjantaina 13.9 oli kaveriporukan cityilta, jonne lähdin klo 19:00 ja talon pääkytkimestä laitoin kaikki sähköt pois. Huippuhieno ja äärettömän mielenkiintoinen elokuva aiheesta täällä. Kesto 33 sekuntia. Oscareita odotellessa.

 

 

Mittarilukemaa

Kävin tämän jälkeen sähkömittarilla ja lukema oli 2002.

Sitten Helsingin keskustaan boogie boogie.

Tulin cityillasta kotiin 23:30 (vanha ei jaksa kauan) ja katsoin sähkölukemaa. Se oli 2007.

Kulutuksenhan olisi pitänyt olla täysi 0kWh kun pääkytkimestä oli sähköt pois, vaan eipä ollut. Eli 4.5 tunnin aikana oli tullut mittariin lisää 5 kWh. Normi päiväkulutukseni 24 tunnilta n. 10kWh.

Mittarilukema

Ymmärsin, että taas meikäläistä laskutetaan naapurin sähköistä kuten vuonna 2008 kun tänne muutin. Meillä on rajalla yhteinen sähkökaappi, jossa molemmilla omat mittarit. Kytkennät mitä ilmeisemmin menivät väärin heinäkuun lopulla. Minulle tulee naapurin sähkönkulutus ja päinvastoin.

Facebook on ihmeellinen. Sitä kautta sain jopa lauantaina yhteyden Fortumiin ja lupasivat soittaa takaisin heti maanantaina. Ja näin tekivätkin. Tosin taas varoitettiin 200 euron laskusta vaikka kerroin, että jossain on vikaa kuin mittari raksuttaa vaikka sähköt on poissa. Samalla kuulin, että menee 3 viikkoa vian korjaamiseen.

Facebook taisi taas tulla apuun kun tuo aihe on herättänyt kiinnostusta Fortumin fb-sivulla. Julkaisin siellä kuvan naapurin sähkönkulutuksesta sähkökatkoni aikana, mikä lienee harmillista Fortumin kannalta. Joku mieshenkilö Fortumilta soitti maanantai iltapäivällä ja ymmärsi, että vika on varmaan juuri kuten kerron. Koska kulutuslisäys tullut juuri heinäkuussa rysäyksen aikaan ja kun mittari raksuttaa vaikka pääkytkimestä sähköt pois. Lupasi lähettää sähkömiehen paikalle.

Ehdin vain alkaa tätä postausta kirjoittamaan kun asia oli vielä epäselvä, joten kirjoitin sitten loppuun. Eihän sitä vielä tiedä jos tarvitsee asiaa todistella vielä kertaalleen.

Edit 18.9: nyt kävi kaksi miestä toteamassa sen mitä olen Fortumille yrittänyt useaan kertaan sanoa. Naapurin ja minun sähköt ovat kytketty ristiin. Naapurin sähköt raksuttamat minun mittariin ja päinvastoin. Tämä siis käytiin tänään toteamassa. Se milloin korjataan on vielä auki.

Aiheesta kannattaa käydä lukemassa lisää täältä ja avata näkymä kaikkiin kommentteihin.

Satunnaisia poimintoja

Yleistä

Hyvää uutta vuotta

[:fi]Hyvää uutta vuotta kaikille flateille ja flatinmielisille. Ja toki muillekin. Vuosi vaihtuu pian ja toivottavasti vuodesta 2019 tulee meille kaikille parempi kuin 2018. Vuoteen 2018 mahtuu hyviä

Lue lisää »

Harjoitus

Tein Ellalle hakuruudun 7 dummylla kun halusin testata sen hakuintoa myös kaukana oleville dummyille. Kaikki 7 dummya tulivat suoraan käteen ja viimeisenä pentudummyt, jotka olin

Lue lisää »
Scroll to Top