Reissussa

Lähdettiin mustisten kanssa reissuun.

Jo 10 km kohdalla piti tarkistaa, että kiireessä kaikki koirat olivat mukana. Eddien & Alfien näin taustapeilistä, mutta en Minnietä. Auto pientareelle ja tarkistus: Minnie oli mukana.

Perinteisesti tietty lähtiessä on hirveä härdelli ja vaikka koirat vapaaehtoisesti olivat autossa pakkauksen ajan (tahtoivat varmistaa että pääsevät mukaan), niin iski panikki että tuliko kaikki….

Kuusi tuntia ajelimme ja saavuimme Kalajoen mökille.  Luonnollisestikin yhden pysähdyksen taktiikalla. Pari sataa km ennen Kalajokea koirat pääsivät nostamaan takatassua ja Minnie kyykylle.

Perillä sitten oli riehuminen rankkaa. Jousta vipottivat täysiä ympäriinsä ja kävivät uimassa joessa.

Mustikset mökillä

Kalajoki pysähdyksen jälkeen jatkamme matkaa Hailuotoon.

Varkaille tiedoksi, että kämppäni ei ole tyhjillää. Sorry! Kissat & vuohet jäivät kotiin ja tarvitsevat hoitoa.

Tässä seuraavan aamun pyrähdyksiä elokuvana.

.

.

.

Satunnaisia poimintoja

Alfie & aphorisms

[:fi]Alfie on saanut vähän toimia aforismimallina viime aikoina. Hienoinen ”Alfie” teksti löytyy kuvista. Tällaiset höpsöttelyt keräävät paljon enemmän huomiota kuin ihan tärkeät aiheet. Tuo stressiaforismi sai

Lue lisää »

Miten kanit lisääntyy?

Kysymys, jota mietin aamulla kun otin riistaa pakastimesta huomisiin treeneihin. Pakastimesta nimittäin löytyi 2 kania yhden sijasta. En kyllä yhtään muista, että siellä 2 olisi

Lue lisää »
Scroll to Top