Hailuodossa

Josko tässä vihdoin alkaisi toipua sen verran reissusta, että saisi tänne jotain kerrottua….?

Elikkä Kalajoen kautta Hailuotoon. Koirat olivat yli 4vrk autossa. Toki kävivät useita kertoja päivässä sekä lenkillä että vessassa. Virtaa se niihin kuitenkin latasi vähän liikaakin.

Eddie osallistui Hailuodossa ALO-luokkaan sunnuntaina (näyttely oli lauantaina). Kävin ennen starttia vapaalla ½h lenkillä, jotta pahimmat virrat lähtisivät ilman, että se kuitenkaan loppuisi kesken. Tai se siis oli tarkoitus. Toisin kävi. Virtaa oli kuin pienessä kylässä.

Aluksi oli ykkösmarkkeeraus maalla. Eddie veti ohi kuin ohjus ja teki takua kunnes löysi.

Kaksoinmarkkerauksessa veteen se oli jo ekasta paukusta lähdössä ja sitten kun molemmat linnut olivat keskellä ”järveä” lähti Eddie etenemään, etenemään ja etenemään. Kunnes ”järvi” loppui ja tuli kuiva maa. Siellä sitten alkoi tekemään hakua. Kun yritin kutsua sitä takaisin, niin ei se mitään kuunnellut. Meno päällä. Molemmat linnut tulivat kyllä takaisin, mutta ennen kuin toinen tuli, niin tuomari oli jo pyytänyt kytkemään koiran.

Koskaan ennen ei ole Eddie moiselle etäisyydelle treeneissä mennyt, saatikka että mitään olisin noin pitkälle laittanutkaan. Virtaa vain oli liikaa ja korvatulpat päässä. Kuulemma normaalia uroskoiralla vastaavassa tilantessa sanoi Tony.

Kuvia viikonlopulta:

Hailuodossa 1 Hailuodossa
Flatcoated Retriever Championships 2011, Flattimestaruus 2011

Hailuoto on todella kaunis saari. Koirat pääsivät perjantaina baywatch juoksua harrastamaan rannalla.

Hailuodon rannoilla

Koirat rannallaRannalla
.

Nyt ovat koirat jo rauhoittuneet. Kotiin sunnuntai-iltana tulessa oli kyllä aikamoinen riehu vielä päällä mistä en niitä voi mitenkään moittia. Maanantaina olivat sitten lenkillä melko rauhallisia, mutta tiistaina oli jo normaali viresytaso ihan pienehköllä yliaktiivisuudella. Tai sitten se vain tuntui siltä kun meikäläisellä on unihiekkaa ollut vielä silmissä.

Satunnaisia poimintoja

Webcam

Vuosien tauon jälkeen yritän taas herätellä webcam kyttäystä henkiin. Tässä kuvakaappaus vuosien takaa. Aikaisemmin käytin Encoderia mutta vähän tökkii kun se toimii vain IE:llä. Pitäisi

Lue lisää »

Eka lenkki

Minnie 4kk pääsi ensimmäiselle lenkille perjantaina. Tähän asti on saanut pihalla temmeltää (8.500m2 joten kai riittänyt….) Minnie hangessa Aluksi tosiaan oli tarkoitus lähteä ihan poikien

Lue lisää »

Pieni paniikki

Lähdin taas tyttöjen kanssa Myllikselle. Ella juosta touhotti edestakas ja oli innoissaan. Ilma tuntui sateen jälkeen tosi mukavalle kun oli raikkaampaa sekä viileää. Räpläsin alkumatkasta

Lue lisää »
Scroll to Top