Pupu-uutiset

Pupu-uutiset 1 Pupu-uutisetKuva: Ella pupun jäljellä.

Laiton pupun sulamaan takapihan ikkunalaudalle keskiviikkona. Torstai aamuna päästin tytöt pihalle ja menin soffalle hetkeksi vielä lepäämään. Vähän ajan kuluttua Niki tuli tökkimään minua ja kun avasin silmäni, niin siinä hän yritti tyrkyttää pupua minulle 🙂
Vähänkös oli hieno nouto! Suoraan soffalle ettei mamin tarvinut pahemmin sormeansakaan nostaa. Olin onnellisesti unohtanut, että se pupu oli hesariin käärittynä siellä ikkunalaudalla.

Ellakin osoitti pupua kohtaan kiinnostusta, joten kokeilin sitten siinä samalla josko kelpaisi. Ja kelpasihan se! Jippii! Varmuuden vuoksi heitin hänelle pupun kerran ja Ella nouti sen tosi hienosti. Kehuja tuli niin että hyvä kun Ella kasassa pysyi!

Töissä ollessani sitten ilmoitin ja maksoin Ellan taipparimaksun. Vanha maksukin on kyllä vielä takaisin saamatta kun emme mahtuneet Ylöjärvellä kokeisiin.

Illalla sitten töiden jälkeen menin tekemään jäljen. En ollut saanut ketään tekemään jälkeä puolestani, joten tein sen sitten tällä kertaa itse.
Ellan ei sitä pupua jäljestänyt. Omat jälkeni varmaan hämäsivät sitä. En kyllä toista kertaa jälkeä tee omalle koiralleni, nappaan vaikka jonkun vastahakoisen ulkoilijan siihen hommaan. Pupu kuitenkin löytyi ja Ella toi sen minulle mutta löytäminen kyllä tapahtui haulla vaikka pari kertaa laitoin Ellan jäljen alkuun. Flattileirillä Ella jäljesti pupun jäljen (vieraan tekemä jälki) mutta silloin ei pupu kelvannut.

Ensi viikolla voisi kokeilla uudelleen pupu-treeniä.

No advertising spam in the comments please!
I can track you IP.

Satunnaisia poimintoja

Treenaamassa

Kävimme vielä uudestaan poikien kanssa Mylliksellä illalla. Sain Annalta ja Raminilta hyvän neuvon Alfien vähäiseen kiinnostukseen dameihin ym mitä pitäisi noutaa (kaikki muu mömmö kyllä

Lue lisää »

Flattitärskyt

Otin Nikin mukaan Flattitreffeille Järvenpäähän. Ella sai jäädä kotiin ”harjoittelemaan yksinoloa” kun sillä on juoksukin. Katseltiin eri treenejä siinä jonkin aikaa ja juteltiin tuttujen kanssa.

Lue lisää »

Ruokailu

Alfie nousi juuri syömään ja söi reippaasti keitettyä jauhelihaa. Tankoparsat joukossa eivät oikein kiinnostaneet. Eddie sai samalla ruuan ja varmuuden vuoksi laitoin hänelle kaksi tankoparsaa

Lue lisää »
Scroll to Top