Sonta postaus

Sonta postaus 1 Sonta postaus
Ellan tilanne ei ole paljon muuttunut. Se oli torstain paastolla ja tänään (pe) on saanut hieman riisiä. Eilen Mylliksellä kyykki useita kertoja, samoin tänään.

Juttelin keskiviikkona Sarin kanssa ja hän suositteli paastoa. Kertoi, että metsästyskauden alussa heidän koirat sontivat useita kertoja kun liikunta lisääntyy roimasti. Tuo menee ohi parissa päivässä ja jos jostain muusta syystä johtuu usein asiointi, niin paasto on auttanut.

Mietin josko Ellalla olisi koliitti.

Paksusuolitulehdus tunnetaan myös nimellä koliitti. Sille on tyypillistä, että eläin ulostaa usein pieniä määriä ohutta ulostetta, jossa saattaa olla verta ja/tai limaa. Ulostaminen on usein kivuliasta tai vaikeaa. Paksusuolitulehdusta voivat aiheuttaa monet eri tekijät, kuten loiset, infektiot ja ruoka-allergiat. Oireet vaihtelevat suuresti. Joitakin eläimiä tulehdus ei vaivaa juuri lainkaan, kun taas toiset voivat sairastua vakavasti. Joillakin eläimillä paksusuolitulehdus voi olla usein uusiutuva ongelma.

Ellalla vain ei ole mitään vaikeuksia asian suhteen, eikä kipuja. Ongelma on vain jatkunut jo aika pitkään. Tosin tämä ei vaivaa eikä vaikuta Ellaan millään lailla. Koti pysyy myös siistinä. Asian huomaa vain lenkillä.
Katselen vielä viikonlopun ja jos jatkuu ensi viikolla, niin kaipa sille jotain lääkitystä pitää antaa.

Lääkitystä voidaan käyttää suoliston toiminnan käynnistämiseen, mahalaukun limakalvon suojaamiseen ja tulehduksen lievittämiseen. Joissakin tapauksissa eläinlääkäri voi määrätä antibioottikuurin.

Niki voi hyvin ja on pirteä.

Saimme tänään postissa näyttelylaput. Pitäisi varmaan vielä harjotella Ellan kanssa sitä patsastelua.

Satunnaisia poimintoja

Koiran tuonti ulkomailta ja rabies

Mielenkiintoista tuo koiran tuonti raivotautirokotuksen osalta. Parin viikon kuluttua kaikki on ok, kun koira tulee Englannista. Ei tarvi olla raivotautirokotusta. Koiran- ja kissanpentujen tuonti Suomeen

Lue lisää »

Sadetta

Viikko alkaa ja samoin tuli taas sade. Yöllä heräsin 4 aikoihin sateeseen ja kävin pihalla katsomassa, että heinäpaali on suojuksen alla. Ei ollut joten siinä

Lue lisää »
Scroll to Top