Piha

Eilenhän oli Aprillipäivä, joten varmistukseksi vielä etten todellakaan ole muuttamassa koirien kanssa Italian Alpeille. En vaikka sain ihanan kultsu nartun kanssa pari rinnettä laskeakin 🙂

Kesällä myös piha kuuluu projekteihin. Italiasta ostin muutaman sisustuslehden ja sieltä sain lampeen pari ideaa.

Lammin matala ylityskohta

Lammin matala ylityskohta. Olisi tarkoitus laittaa yhteen kohtaan tällainen ylitys.
Hiekkaranta kangasta

Hiekkaranta kangasta. Vanhemmillani on tällaista kangasta vesiputoksessaan ja tuollaista voisi laittaa myös lammen ympärille.

Olen myös miettinyt, että lammen ruoppaaminen (vaikka sen pitäisi olla parhaimmillan 2m syvä, niin jostain kohdista matala) voisi olla ihan ok. Lisäksi kangas & hiekka, mutta kun lampessa on kaloja, jotka kuolisivat jos tuo tehtäisiin. Muta/savipohja oli mitä mainioin koirien turkille viime kesänä! Moni asia siis on jo nyt niin hyvin, että mitä sitä muuttamaan.

Ehdotuksia saa toki esittää (linkkien kera) 🙂

Satunnaisia poimintoja

Tiedostojen kätköistä

Löytyi hyvin arvokkaita videoklipsejä. Niissä nimittäin on Ella.Luulin ryhmitelleeni kaikki klipsit omaan kansioon, joten nämä löytyivät yllättäen muualta. Nikilläkin tuo jalka näyttää nousevan kevyemmin kuin

Lue lisää »

Vieraita

Pihalle pöllähti kolme (3) kutsumatonta vierasta. Vieläpä varsin ei-haluttuja sellaisia. Nimittäin maremmat. Samaiset, joista 2 kävi Minnien päälle 2 vuotta sitten. Vaati 3 eläinlääkärikäyntiä sekä

Lue lisää »

Reissussa

Lähdettiin mustisten kanssa reissuun. Jo 10 km kohdalla piti tarkistaa, että kiireessä kaikki koirat olivat mukana. Eddien & Alfien näin taustapeilistä, mutta en Minnietä. Auto

Lue lisää »
Scroll to Top