Mömmöjä

Tänään Minnie (8.8 kg) sai Drontal annoksen. Sain sen kasvattajalta Englannista mukaan ja se oli nestemuodossa, joten sen antaminen oli helppoa ruokaan sekoitettuna.
Drontal Oral Suspension for Puppies.

Viikon – kahden kuluttua Minnien voi viedä saamaa rokotuksia.

Annoin pojille samalla myös matokuuria. Saavat Nemavet kuurin 3 päivän ajan (Minnie sai kerta-annoksen). Pojat saivat kesällä kahdesti punkkien estolääkityksen niskaan ja siinähän on myös tuo matolääkitys samalla. Nyt tuli avattua toista koiraa varten toinen Nevmavet 1kg:n purkki.

Alfie aloitti lauantaina työpaikan järjestämän ja sponssaaman agility kurssin. Uskoisin tuon tekevän sille hyvää. Alfiehan on ihan täysi kakara henkisesti. Ehkä sitten joskus kun se vielä kehittyy saan sen kiinnostumaan myös riistasta. En vielä ole sen suhteen heittänyt kanskoja tiskiin. Alfie vaan on kaikin puolin hitaasti kehittyvä yksilö. Tosin Minnie ottaa jo riistaa ja kantaa, mutta silti minulla on tunne että Alfie jossain vaiheessa ottaa myös riistaa. Damien kanssa menee ihan hyvin, mutta vaikka seisoisin päällä tai kiipeäisin puuhun takaperin, en saa Alfieta ottamaan mitään riistaa suuhunsa.

Kurssilla en antanut sen olla muiden koirien (kaikkien niiden viiden muun) tekemisissä ja kotiin tullessa sai käsidesiä tassuihinsa. Ehkä hätävarjelun liioittelua, mutta tuskin siitä mitään haittaakaan on. Sitkeä pöpö on liikkeellä enkä sitä halua tuliaisena.

Alfie Purina Areenalla agilityn alkeita opettelemassa

Alfie Purina Areenalla agilityn alkeita opettelemassa

Satunnaisia poimintoja

Susikanta addressi

Laitan tämän linkin tänne, koska asialle on mielestäni hyvä tehdä jotain: http://www.adressit.com/susisuomi Edit: samasta aiheesta näyttikin olleen aikaisempi adressi, jossa valtaosa äänistä (4728, kun tuolla

Lue lisää »

Karhutesti

Käytiin lättysten kanssa 10.8 karhutestissä. Kuvittelin lenkillä nähneeni karhun, mutta epäilin silmiäni kun koirat käyttäytyivät niin rauhallisesti, että ilmoitin ne testiin. Lopputulos: koirat käyttäytyivät juurikin

Lue lisää »
Scroll to Top