Meteli

Meteli 1 MeteliKun tulin ”torilta” kotiin, niin kuulin kuinka Ella täällä haukkui. Toivoittavasti ei ollut haukkunut kauan. Jätin webcamin päälle & Skype asetukset vastaamaan heti jos vaikka veljeni olisi TV:n katselun lomassa voinut kuulostella kaiuttimien kautta haukkuvatko koirat. Ei tainut muistaa / jaksaa. Hän ei torille tullut vaan katsoi TV:n kautta lähetystä.

Nyt on ääni mennyt kun hullun lailla tuli huudettua. Enpä jaksanut pahemmin koirillekaan mitää sanoi metelöinnistä. Onneksi naapurissakin on nykyään koira, joka haukkuu.

Täytyy sanoa, että nyt oli junamatkan hinta kohdallaan. Menin autolla Graniin ja siitä junalla Hgin keskustaan. Junat olivat niin tupaten täynnä, ettei konduktoori voinut kulkea siellä, joten kuulutettiin että VR tarjoaa kyydit.
Tosin kun arveltiin, että 50.000 ihmistä tulee konserttiin, niin olisihan sitä voinut varautua. Ensimmäiseen kotiin tulevaan junaan ei ollut toivoakaan mahtua. Hyvä kun ovet menivät kiinni.

No, toista tällaista keikkaa tuskin tulee.

Satunnaisia poimintoja

Uudet käyntikortit

Anna suunnitteli meidän poppoolle uudet ja hienot käyntikortit. Sitten alkoi painopaikan metsästys. En olisi ikinä uskonut kuinka vaikeaa se oli. Koska kortissa on valokuva, niin

Lue lisää »

Terveiset Englannista

Skandi nappaimet eivat sitten toimi 🙂 Tulin perjantai-iltana Englantiin ja Heidi oli vastassa. Suuntasimme pubiin, missa Heidin mies oli toissa ja koira ”security” hommissa….. No,

Lue lisää »

Pitkästä aikaa

Oma PC siis meni rikki jonkin aikaa sitten, perässä duuniläppäri. Samalla menivät bookmarkit ja vähän ongelmaa blondilla löytää tämä postaus paikka…. Kiirettä on pitänyt. Asunto

Lue lisää »
Scroll to Top