Uusia flattiblogeja

Uusia flattiblogeja 1 Uusia flattiblogejaKaksi uutta flattiblogia bongattu:

Sisältöön /antiin en vielä ole tutustunut.

Kävin eilen Mylliksellä lenkillä. Ajattelin tällä kertaa olla treenamatta lenkin päätteeksi, koska koirat selvästi olettivat minun tekevän niin. Kumpikaan ei millään meinannut tulla autoon vaan seisoivat patsaina tietyn etäisyyden päässä ilmeellä ”siis nyt toi on unohtanut jotain oleellista”.

Aamu alkoi sitten taas migreenillä viikon tauon jälkeen. Hittolainen! Taas siis pitää jatkaa pelkäämistä mennä pitemmälle lenkkeilemään. No, pitänee taas testata akupunktiota. Homeopaatilla kävin 1½ viikkoa sitten. Häneltä olen useampaan kertaan saanut tropit migreeniin ja on ollut kokonaan pois 2.5 vuotta kahteen kertaan. Nyt on tuon session jälkeen tullut 3 kertaa, tosin onhan tahti hidastunut 4 x viikossa esiintyneeseen. En tiedä uskonko homeopatiaan, mutta kun tosiaan on ollut aina pitkään pois käynnin jälkeen (Nikillä auttoi Cina krooniseen yskään, kävi samalla homeopaatilla). Tällä hetkellä kun estolääkkeetkään eivät auta. Nyt on uusi estolääkitys ja sekään ei näytä tehoavan. Onni onnettomuudessa että bestikseni on neurologi, joten lääkitystä saa. Tämä on vaan siitä kenkkumaista kun ei uskalla suunnitella mitään. Ei ilmoittautua kokeisiin / näyttelyihin ennen kuin on ollut tarpeeksi pitkään poissa. Fuck migraine!

Näytti jostain syystä olevan tuo edellinen postaus tuplana. Editointi valikossa on täällä vain kerran.

Update: tämän postauksen jälkeen ”meteli” postaus näkyy vain kerran.

Satunnaisia poimintoja

Pitkästä aikaa

… viime postauksesta. Kissanristiäiset on pidetty ja harvat jaksoivat saapua paikalle. Ei se määrä, vaan se laatu 🙂 Kerran olen variksia näyttänyt pojille tänä aikana.

Lue lisää »

Sokeaksi vanhuudelle

Kuvassa vasemmalla Mira (17.3.1988-30.03.2002) sekä oikealla Niki joskus vuonna X (1997?) kun digikuvaus oli ihan uutta ja kuvan taso sen mukainen (sininen). Töistä lainattu kamera.

Lue lisää »

Mobiilibloggaus

Olen nyt kännykällä netissä. Tähän on tultu…. Koskakohan sitä kunnon linjaa sopisi toivoa? Englannin Flatcoated Retriever Society Yearbook 2008 tuli viime viikolla. Laitan siitä myöhemmin

Lue lisää »
Scroll to Top