[:fi]Lumikki on poissa.
Ehkä parisen viikkoa sitten Lumikki ei syönyt hyvin. Paikansin sen siihen, että oli käynyt syömässä ison kasan kanojen ruokaa. Nyt en enää ole varma johtuiko siitä. Ruokahalu kuitenkin palasi parin päivän huonon syönnin jälkeen.
Viime keskiviikkona 4.12 kun olin lähdössä koirien kanssa lenkille, Lumikki jotenkin oli outo. Katselin tarkemmin ja hän tärisi. Koirien lenkitys jäi ja vein Lumikin kylpyhuoneessa suihkutilaan, jossa jo viime talvena oli ”evakossa” -30C pakkasilla. Muutoin pihatossa.
Olisiko mennyt vain puoli tuntia kun tärinä loppui. Ruokahalu ei kuitenkaan ollut hyvä. Näkkileipää söi kun tarjosin, mutta kaurat eivät kelvanneet. Lumikki on normaalisti kova syömään kauraa.
Yönsä Lumikki vietti myös suihkutilassa. Välillä kävi ulkona ja kovasti kylppärin ovea sarvillaan paukutti kun halusi ulkona käydä.
Torstaina tila ei kutenkaan kohonnut ja soitin Mätsälän tuontantoeläinsairaalaan ja saimme kutsun tulla sinne.
Lumikkia tutkittiin ja sydämestä löytyi ajoittain outo sivuääni sekä välillä Lumikki veti henkeä syvään. Halusivat tietää miksi. Sanoivat, että voi olla yksi piikki ja sillä korjaantuu kun mahaäänet olivat hyvin laimeat. Märehtiminen ei ollut normaalia. Olin kyllä kuvitellut näkeväni hänellä märepaloja. Varoittivat myös, että tämän ikäisellä vuohella voi olla jo kasvaimia.
Perjantain Lumikki oli hyvässä kunnossa ja söi hyvin. Lauantaina, jolloin hänen mahdollisesti olisi pitänyt päästä kotiin, oli ruokahalu taas huono. Samoin sunnuntaina.
Maanantaina sain sitten soiton, että Lumikilta löytynyt kasvain. Se oli jo nyrkin kokoinen. Sydämen lähellä. Sanoin, että tulen hyvästelemään Lumikin.
Ajomatka Mätsälään oli raskas.
Se muuttui hetkeksi jälleennäkemisen iloksi. Kun Lumikki näki minut,, niin se alkoi mäkättää riemuissaan. Menin hänen karsinaansa ja rapsuttelin Lumikkia, joka oli onnellinen. Tuttu paikalla. Hän vähän oli sen oloinen, että lähdetään nyt kotiin.
Suukottelin ja halasin Lumikkia ja hän vastasi siihen olemalla koko ajan lähellä. Tuli hakamaan lisää.
Vaikka kyse oli jäähyväisistä, niin se oli niin kaunista.
Lumikki sai ensimmäisen rauhoitteen, mutta sinnitteli kuitenkin vielä silmät ummessa pystyssä. Sai vähän lisää ja hetken päästä asettui makuulle. Pidin kättä hänen päällään ja silittelin. Kun viimeinen annos meni, niin tunsin käden alla kuinka elämä lähti pois. Ihan samoin kun on käynyt aikaisemmin muiden kanssa: Elmo-kissa, Alfie ja Eddie. Sen vain tunsi käden alla kun elämä loppui.
Sitten oli Lumikkikin pois. Kuori jäi. Silittelin vielä hetken.
Kotimatka tuli pitkän kaavan mukaan, kun ajattelin vain Lumikkia ja ajelin ohi liittymien.
Nyt suru on suuri. Lumikkia on vain niin kova ikävä. Saimme yhteiset 10,5 vuotta yhdessä kun hän tuli minulle ollessaan 2-vuotias. Niin hyviä muistoja.
Lumikki oli se vuohi, jonka tulen muistamaan aina. Meillä oli erityinen yhteys. Lumikki on se syy, että minulla on vieläkin vuohia.
En muista miten olin alunperin miettinyt kesällä 2009 kun otin vuohia. Oliko tarkoitus katsoa kesä ja sitten miettiä. Jotain siihen suuntaan. Mutta asiat muuttuivat. Lumikki valloitti sydämeni. Vuohia tuli ja meni muutama, mutta tiesin, että Lumikista en luovu.
Nyt oli pakko luopua. Se tuli yllättäen. Vielä viikko sitten en tiennyt, että yhteinen aikamme on lopussa. Miten sitä murehtikaan kaikennäköisistä ”turhista” asioista kun olisi voinut olla onnellinen ja kiitollinen mitä siinä hetkessä on.
Ulkona tuntuu tyhjälle. Lumikki on pois. Niin rakas kuin vai voi olla. Kotiin tullessa kukaan ei enää tule vastaan portti sinkoillen. Kova ikävä Lumikkia.
Minnie on huomannut olotilani ja kovasti yrittää lohduttaa. Onneksi on flatti-lohduttajia. Minnie nyt eniten sillä saralla kunnostautunut.
[:en]My soulmate is gone. One of them. I lost her on Monday the 9th of December due to a tumor.
Even a goat can touch you a way you could have never imagined and saying goodbyes brakes your heart.
I miss you so much my darling Lumikki.
Until we meet again.
I have flatties to comfort me and they can see my sorrow and are doing their best to lick the tears away.
[:]
