Kuningasajatus

Syksyä
Tästä ei varmaan pitäisi kirjoittaa. Menee viimeisetkin ”maineen” rippeet.

No, kirjoitan kumminkin. Viikko meni tukkoisissa merkeissä: joko flussaa tai siitepölyallergiaa. Nenä oli ihan kipeä niistämisestä (iho rikkoutunut). Yritin rasvata, mutta rasva ”poltti” iholla. Sitten keksin ratkaisun: kalanmaksaöljyä rikkoutuneelle iholle. Ja se toimi. Ei yhtään kirvellyt ja iho alkoi parantua. Itse asiassa aikoinaan kuulin tämän kikan heppatallilla: kun hevosta oli purtu ja turkki hävyksissä kohdasta, niin siihen hierottiin kalanmaksaöljyä.

Siirsin sitten tämän Nikiin. Sen turkki taas hilseili ja oli eloton. Hieroin vähän kalanmaksaöljyä käsiini ja silitin sen Nikin turkkiin. Sitten vielä harjasin Nikin. Tulos näytti hyvälle. Turkki alkoi taas kiillellä ja hilseilyäkään ei näkynyt. Kaikki vaikutti hyvälle.

Vietin monta tuntia pihatalkoissa ja tulin kotiin: Nikin turkki haisi vanhalle kalalle….

Paras varmaan ihan pii / piimaajauhetta käyttää. Se on toiminut ennenkin. Tosin tuloksia pitää hieman odotella, mutta eipä haise.

Satunnaisia poimintoja

Koira edistää terveyttä

Jonkin aikaa sitten ilmestynyt uutinen. Koirasta saa hyviä mikrobeja * http://www.kantti.net/artikkeli/2011/01/onko-lemmikki-riski-vai-suoja * http://areena.yle.fi/video/1668499 * http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/koirasta+saa+hyvia+mikrobeja/a538207 * http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=23571 Koiran kanssa asuminen ja elinympäristön mikrobeille altistuminen vahvistavat

Lue lisää »

Havainto

Otin eilen pojat mukaan ”töihin”. Tein aamulla kotona töitä ja iltapäivällä oli pomon kanssa palaveri ja pojat sitten odottivat autossa sen aikaa. Tämän jälkeen Marja

Lue lisää »
Scroll to Top