Otin eilen pojat mukaan ”töihin”. Tein aamulla kotona töitä ja iltapäivällä oli pomon kanssa palaveri ja pojat sitten odottivat autossa sen aikaa. Tämän jälkeen Marja (Lunan omistaja) tuli vielä katsomaan poikia hetkeksi kun samassa paikassa työskenteli.
Kävin tuolla reissulla ulkoiluttamassa veljenpoikaani Aleksia, joka on kova mies liikkumaan.
Aleksi liikkui pyörällä, jossa on päässä aikusia varten kahva. Siitä on hyvä työnnellä sekä tarvittaessa hallita pyörää ja pyöräilijää.
Siinä lenkillä (tosi rankka, juoksuksi meni reilu tunti) tein havainnon, että pojat eivät ole moksiskaan lapsista! Ei mitään turhaa hössöttelyä, naamalle ryntäämistä, kaatumisia eikä muutakaan. Aleksi sai olla ihan rauhassa. Hetken ehdin ihmetellä, mutta sitten se kirkastui.
Maalla suhtaudutaaan eläimiin terveemmin kuin tuolla pk-seudulla. Pihallani pyörii tuon tuosta lapsia kun ne tulevat koiria tai vuohia katsomaan ja koirat ovat siihen tottuneet. Lisäksi se tutustuminen on mennyt luonnostaan. Jostain syystä nämä lapset eivät ole osanneet pelätä tai aristella eläimiä. Kehonkielikin on luonnollista. Eli pojat ovat tottuneet lapsiin.
Toisin oli kun vielä asuimme Espoossa. Harva päästi koiria lähelle ja liian monet lapset pelkäsivät koiria. Muistan yhden naapurin lasten kiljuvan kauhusta kun koirani tulivat liian lähelle. Töllöin pojat (eivätkä tytötkääkään ennen poikia) oppineet olemaan lasten kanssa ja mitä enemmän lapsi kiljui (kauhusta), sitä enemmän sitä halutiin päästä lohduttamaan. Nykyisin kiljuva lapsi ei hämmästytä poikia: ainahan nuo tuppaa innostuksesta kiljumaan. Täällä kodin lähellä lapset haluavat innosta puhkuen kontaktia koirien tai ylipäätään eläinten kanssa.
Kyllä maalla on mukavaa 🙂